Gadgetissa oli virhe

torstai 21. helmikuuta 2013

Korkeakulttuuria ja diivan elkeitä – Ester Laitinen Lassilassa


Ester Laitinen
”Kukaan ei koskaan tule ymmärtämään täällä näiden arvoa!” Näin laulajatar Ester Laitinen huusi sisarensa tyttärelle Marjalle Lassilan kamarissa. Ester poltti kirjeitä ja esiintymisasujaan. Miksi?

Ester Laitinen oli tehnyt rohkean valinnan vuonna 1910. Hän oli lähtenyt Pietariin opiskelemaan laulua Keisarillisessa konservatoriossa. Häntä opetti laulunopettaja von Roden. Tarkkaan ottaen Ester Laitinen ei ollut konservatorion opiskelija, vaan sai tunteja sen opettajilta.

Vuoteen 1916 hän opiskeli laulua. Perheellä oli jonkin verran varoja, ilmeisesti setä Taavetti Laitinen auttoi sukulaistyttöjä. Setä oli menestynyt lääkäri ja ”lääkintöhallituksen päätirehtööri.”
Ester Laitinen seurusteli taiteilijapiireissä sujuvasti. Esimerkiksi Alma ja Toivo Kuula kuuluivat hänen ystäväpiiriinsä.

Ystävälleen Hilda-Maria Flodin-Laitiselle vuonna 1956 sairasteleva Ester muisteli: ”Jumalalle kiitos siitä että sain kerran tuntea sen suuren laulunlahjan tuoman hurman edes joskus laulaessani, ja siitä että minulla on paljon todisteita ihmisten saamasta henkisestä nautinnosta! Ruotsalaiset musiikkimiehet Amerikassa vertasivat minua heidän Jenny Lindiinsä. Ja amerikkalaiset vertasivat juuri silloin olleisiin suurimpiin laulajattariinsa.”

Esterin taiteilijaelämän suurin hetki oli varmasti Amerikan matka vuosina 1919-1921. Hän matkusti ensimmäisessä luokassa Kristianiasta (Oslo) New Yorkiin Bergensfjord nimisellä laivalla. Hienostuneesta matkasta kertoo Lassilassa säilynyt matkustajaluettelo. Ensimmäisen ja toisen luokan matkustajien nimet oli painettu tyylikkääseen kirjaseen.

Ester Laitinen Amerikassa 1920
Amerikassa Esterin tie vei Chicagon kautta suomalaisseuduille Minnesotaan. Ester oli ylpeä siitä, että hän oli ensimmäinen suomalainen, joka esiintyi Chicagon yliopistossa. Kiertue päättyi Los Angelsiin. Huhtikuussa 1921 hän levytti New Yorkissa suomalaisen kansanlaulun. Laulu olisi vielä kuunneltavissa Victor Recording -yhtiön arkistoissa!

Palattuaan Suomeen laulajatar joutui varsinaiseen pyöritykseen. Eino Leino ihastui Esteriin, joka piti kuitenkin välimatkaa runoilijaan. Leino juopotteli ja eli säännöllisen epäsäännöllistä elämää. Ester ei suostunut Leinon kosintaan. Leino menikin sitten naimisiin Esterin serkun, Hannan kanssa.  Avioliitto oli alun alkaen tuomittu. Melkein suoraan hääjuhlista Leino meni katkaisuhoitoon ja Hanna joutui Nikkilän mielisairaalaan loppuelämäkseen.

Ester Laitinen työskenteli Vaasan työväenteatterissa ja 1920-luvun lopussa Viipurin musiikkiopistossa teorian opettajana. Sitten tuli muutto Pöljälle. Hänen sisarensa Elsa oli koulun opettajatar ja Lassilan talon emäntä. Laulajattaresta muotoutui ”äiti-täti”, joka hoiti lapsia ja laittoi ruokaa, kun opettajatar riensi kylällä velvollisuudesta toiseen.


Ester Laitinen Vaasassa
Aikamoinen muutos. Opettajatar sisar Elsa oli taitava muusikko joka soitti, lauloi ja johti kuoroja sujuvasti. Musiikki säilyi Esterin elämässä loppuun saakka. Mutta mahdollisuudet esiintyä olivat niukat. Eikä vastaanotto vaikkapa koululla ollut aina paras mahdollinen. Jotkut Pöljän koulun oppilaat muistelevat, että he laittoivat kädet korvilleen, kun Ester Laitinen heidän ilokseen esiintyi!

Elsa ja Ester Laitinen Pöljän koululla
”Sen jälkeen tulin Pöljälle sisareni kotiin jossa olin tarpeellinen. Tehtäväni oli kodinhoito, lasten hoito ja viimeksi ruuan laitto. Jäämisestäni tänne ei ollenkaan ollut puhetta, yhtä vähän mitään palkasta. Minulla on ollut huone ja täyshoito sisareni perheeltä.”  Näin Laitinen kuvasi tilannettaan eläkehakemuksessaan. Taiteilijan ura jäi varmasti kesken. Hänen toinen uransa Pöljällä vapautti taas Elsa-siskon antautumaan täydestä sydämestä kansakoulunopettajan moniin rientoihin. 

Lähteet: Ester Laitisen kirjeitä Hilda-Maria Flodin- Laitiselle. Konserttiohjelmia yms. Ester Laitisen jäämistöstä, Ester Laitisen laatima elämäkerta eläkehakemusta varten, valokuvia. (Marja Linnoven arkisto), Aino Thauvon-Suits: Tuntemani Eino Leino (1958), Helsingin Sanomat 31.1.1959, victor.library.ucsb.edu/index.php/talent .



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mitä kuuluu Pöljän pysäkille?

Pöljän pysäkki 1947


”Pöljän Maamiesseura vetoaa jäsentensä ja kannattajiensa apuun pyytäen seuratalon laajentamista ja korjaamista varten lahjoittamaan rakennusaineita ja rahaa. Rakennusaineiksi tarvitaan seinähirsiä, latvamitaltaan vähintään 8”, kattotuolipuita pituudeltaan 6-7 m ja latvamitaltaan 4”, oksattomia pärepuita, latvam. väh. 4”. Lahjoittajan edellytetään tuovan rakennustarpeet seuran toimihenkilöiden osoituksen mukaan, joko talon tontille tai Pulasteen sahalle. Edellä mainittujen lisäksi vastaan otetaan kiitollisesti myös muita rakennustarpeita, sekä työtä.”

Oheinen teksti on oletettavasti Otto Itäkallion kirjoittamaa. Maamiesseura vetosi kyläläisiin 1930-luvun lopussa, koska seuran haltuun joutunut työväentalo oli korjauksen ja laajennuksen tarpeessa. Miten kylä vastasi?

Listalla on 108 nimeä. Suurin osa antoi rahaa 5-50 mk. Otto Itäkallio näytti esimerkkiä. Hän kirjoitti ensimmäisenä listalle: ”Puutav. työtä tai rahaa yht. 500 mk. Siitä nimet seuraavat toisiaan: Hannes Kilpeläinen, K. Rissanen, Kalle Siponen, Aatu Halonen, Alma Halonen, O. Tuhkanen, Kalle Ollikainen, Juho Räsänen, Maria Räsänen, Veikko Jääskeläinen, Kalle Väänänen, Aatu Väänänen, Armas Kortelainen, Eeti Takkunen, Janne Halonen, Hanna Pitkänen, Aaro Vartiainen, Eva Pantzar, Tyyne Heikkinen, Kusti Roivainen, Toivo Rytkönen, Atte Rautiainen, Yläpihan Savolaiset…

Hieno lista. Monia tuttuja nimiä, haparoiva käsiala, mutta jämti viesti: hirsiä, työtä ja rahaa. Kuittaus päälle ja talo kuntoon! Huomiota kiinnittää, ettei kyläraja ollut tarkka. Kolmisoppelaiset ja pyylampilaiset tukivat pöljäläisten hanketta. Piti päästä tanssimaan, harjoittelemaan näytelmiä ja voimistelemaan isossa salissa. Oli järjestettävä yleissivistäviä kursseja ja edistettävä maa- ja kotitalouden asiaa.

Hanke onnistui, taloa laajennettiin ja se korjattiin. Talo seisoo komeasti edelleenkin paikoillaan. Nykyisin sitä hoitaa Pöljän Eräveikot.

Miten tämä liittyy Pöljän pysäkkiin? No sillä tavoin, että olemme kyläyhdistyksen voimin aloittaneet keräyksen pysäkkirakennuksen pelastamiseksi.  Viitostuvalla on keräyslipas ja lähiaikoina listat alkavat kiertää Pöljän kylällä. Facebookin Pro Pöljän pysäkki –sivulla on tilinumero, jolle on voi lahjoittaa rahaa. Katsotaan, mikä on yhteisöllisyyden voima vuonna 2013!

Pysäkin tukisivu Facebookissa: Pro Pöljän pysäkki
Pysäkin korjausta voi seurata blogista: Pöljän pysäkin kuulumisia

Lähteet: Pöljän Maamiesseuran keräyslista, Nestori Halosen arkisto. Valokuva Katri Niskanen.


perjantai 8. helmikuuta 2013

Piikomaan!



Vasemmalta Riikka Toivanen (Rissanen), Maria Toivanen (Räsänen) ja Hilma  Myöhänen (Roivainen).  

Maria Toivanen syntyi 22.7. 1897 Pöljällä. Hänen kotinsa oli Vilholan mäkitupa nykyisen Mehtomäentien varrella. Perheessä oli neljä lasta, Ville, Taavetti, Riikka ja Maria. Mäkitupalaisen tyttärenä Maria oppi jo lapsena tekemään kaikkia karjan- ja kodinhoitoon liittyviä töitä. Leikkiin ja lauluun ei vuosisadan alussa työväen lapsilla jäänyt paljonkaan aikaa.

Johanna Korhonen Saarismäestä osasi jo 6-vuotiaana lypsää lehmiä. Lapset tekivät pienestä pitäen töitä, joita heidän oletettiin tekevän myös myöhemmin elämässään. Maija Ollikainen kertoi lähteneensä jo lapsena paimeneen ja työelämään. Ensimmäisessä palveluspaikassa ei annettu ruokaa riittävästi. Seuraavassa paikassa oli kiukkuinen emäntä, mutta hyvä ruoka. Siellä Maija viihtyi! "Oon vaikka aijan vittaksena, kuhan suan ruokoo."

Tyttöjen todennäköinen työ oli piikominen. Maria Toivanen lähti Kolmisopelle Koivulan tilalle 15-vuotiaana. Silloin oli vuosi 1912.

Koivula oli iso tila. Marian pääasiallinen työ oli karjanhoito. Pelkästään lehmiä talossa oli 40. Kaksi karjapiikaa ja talon väki lypsi lehmät jopa neljä kertaa päivässä! Talvella lypsettäviä oli vähemmän. Mutta millainen oli vuosisadan vaihteessa piian työpäivä?

Maria nukkui tuvan lattialla oljilla, kuten muukin palvelusväki. Tuvassa oli yksi sänky, joka oli varattu vanhimmalle rengille. Isäntäväki nukkui kamareissa. Isäntä tuli herättämään  kolmelta aamulla. Piiat siivosivat pikaisesti tuvan ja sitten lähdettiin navettaan. Siellä luotiin lanta, ruokittiin lehmät ja lypsettiin ne. Noin yhdeksältä työväki sai aamuruuan.

Aamupäivällä tehtiin talon töitä. Tiskattiin, kannettiin puita, leivottiin leipää. Koivulassa leipää tehtiin kahdesti viikossa. Emäntä teki taikinan ja piiat leipoivat ja paistoivat. Lisäksi piiat korjasivat vaatteita, neuloivat, karttasivat villoja ja kutoivat mattoja yms. Piiat myös siivosivat.

Pyykin pesu oli tavattoman vaivalloinen työ sata vuotta sitten. Koivulassakin tehtiin työläästi eläinten rasvoista ja lipeäkivestä pesuaine. Pyykkiä pestiin saunassa ja sieltä ne kuljetettiin hevosella järvelle, jossa vaatteet huuhdottiin. Maria sanoi, että palelsi niin, että meinasi kynnet irrota! Järveltä pyykki tuotiin taloon, jossa se vielä huuhdottiin lämpimällä vedellä.

Piiat tekivät myös lujasti töitä viljankorjuusssa ja heinätöissä. Sontatunkion levittely oli myös aivan tavallista työtä naisillekin.
Holopaalan karjaa Pohjolanmäeltä.
Viimeinen lypsy Koivulassa oli noin kello kahdeksan aikaan illalla. Kahdeksan tunnin työaikalaki säädettiin Suomessa 1917. Maataloudessa se ei toteutunut pitkään aikaan. Vuodenkierto toi palvelusväen työhön ja työaikaan muutoksia ja rytmiä. Päivät olivat erilaisia, mutta aina pitkiä.

Silti nuorten piti saada välillä tanssiakin! Maria Toivanen kävi tanssimassa Pöljän työväentalolla. Kolmisopella oli mahdollista ilakoida myös Salomo Savolaisen talossa. Jalan kuljettiin pitkät matkat. Nuorten seura ja tanssin ilo voitti väsymyksen. Maria sanoi, että isännillä oli taipumus tulla herättämään vieläkin aikaisemmin, jos oli tansseissa käynyt!

Maria Toivasen haastattelusta välittyi myös se, että palvelusväen ja isäntäväen suhde oli muutakin kuin palkkasuhde. Rengit soittivat suutaan isännälle, kun olivat eri mieltä. On myös muistettava, että isoillakin tiloilla isäntä ja emäntä osallistuivat työhön ja touhuun palkollisten rinnalla. Työt jaettiin, työn tulokset menivät tietysti taloon. Mutta kovin kiukkuisesti ei savolaisenkaan isännän kannattanut piikojaan ja renkiään käsitellä. Samaa taloa kun asuttiin ja aika usein samassa pöydässä syötiin. Tosin Koivulassa isäntä ja emäntä söivät kamarissa, muu väki tuvassa.

Maria teki töitä useilla eri tiloilla. Elämä tietenkään ollut pelkkää työtä. 1920-luvun alussa hän oli Koivumäen Topilassa piikana. Siellä hän tutustui Olli Räsäseen.  Eikä aikaakaan, kun pariskunta nousi junaan Pöljän pysäkiltä ja matkusti Kuopioon. Oli päätetty ostaa kihlat!

Pääsiäismaanataina 1924 syötiin ja juotiin Marian ja Ollin kuuliaisia Pöljällä. Sen jälkeen mentiin työväentalolle tanssimaan. Varsinainen vihkiminen tapahtui kesällä Siilinjärvellä pappilan ”keittiössä”.
Ensin vihkipari meni aamulla hevosella kirkolle. Kirkontoimituksen jälkeen pappi, oletettavasti kirkkoherra Väinö Reunanen, sanoi hautaavansa ensin yhden vainajan. Hän pyysi Mariaa ja Ollia odottamaan pappilassa.

Marialla oli vaalean sininen mekko. Tuolloin ei ollut tapana käyttää huntua tms.  Pariskunta ei myöskään kuvauttanut itseään seremonian jälkeen.

Olli Räsäsen kotona Koivumäessä vihkiparia odotti hääväki. Ollin isä oli pessyt riihen, että häitä voitaisiin tanssia. Hanuristeja oli oikein kaksin kappalein: Taavetti Hartikainen ja Hannes Kokkonen. Räsäsen perheeseen oli selvästikin saatu mieleinen miniä.  Tanssi jatkui aamupuolelle yötä. Kauempaa tulleet vieraat jäivät yöksi.

Sitten alkoi arki. Maria sanoi, että sitten ”olin niin kuin palveluspaikassa.” Tartuttiin taas töihin, mutta nyt miniänä. Maria oli miniänä Räsäsillä kolme vuotta, sitten Olli lähti Hyvinkäälle Villatehtaalle töihin. Maria meni lasten kanssa perässä. Töitä olisi ollut, mutta pariskunta ei viihtynyt. Oli ”lakkoja ja levotonta menoa, miehet oppi siellä viinaa juomaan.”

Maria ja Olli palasivat Koivumäkeen. Heistä tuli pienviljelijöitä.


Keskellä Riikka Toivanen, istumassa Kusti Roivainen. Kuva otettu Viipurissa 1910-luvun alussa.
Lähteenä on käytetty Maria Räsäsen haastattelua 24.9.1978. Haastattelijana Sirpa Ruotsalainen. (Kotus) sekä Johanna Korhosen haastattelua 11.8.1982. (Kotus), Maija Ahvenaisen haastattelu v. 2000. Haastattelijana Nestori Halonen. Kuvat: Irma Roivainen ja Nestori Halonen, Kirsti Holopaisen arkisto.