Gadgetissa oli virhe

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pöljäm pysäkilta palamupuihen siimekseen

Vuonna 1926 kustannusosakeyhtiö Kirja julkaisi Kalle Väänäsen matkakirjan, joka teki hänestä kertaheitolla kunniapöljäisen. Kirja muistetaan, vaikka harva sen on lukenut.

Kalle Väänäsellä oli sukusiteitä Pöljälle, sillä Lassilan talossa vaikuttanut ja kauppaa pitänyt Salomon Väänänen oli hänen ukkinsa. Salomon taas oli Lassilan talon isännän, Jussi Väänäsen velipuoli.
Ylioppilas Kalle Väänänen 1907. 
Kalle syntyi Kuopiossa vuonna 1888, hän opiskeli Viipurissa ja Helsingissä. Varsinaisen elämäntyönsä Kalle Väänänen teki luonnonhistorian ja maantieteen lehtorina Viipurissa ja Lappeenrannassa. Pöljän kylä oli hänelle rakas kesänviettopaikka. 
Etualalla Pulasteen talo, jossa Kalle kesiään vietti. Taustalla vasemmalla
vahtitupa ja pikkuruinen Pöljän pysäkki.

Kirja kertoo matkasta Eurooppaan ja Afrikkaan, jonka Kalle teki kesällä 1925. Kalle Väänänen oli kielitaitoinen, sivistynyt suomalainen. Hänelle murre oli tyylikeino, samoin kuin matkan alkupisteen asettaminen Pöljälle. Syntyi koominen kontrasti Euroopan suurkaupunkien vilinästä sydän-Savon pöljäläiseen miljööseen.

Kallen matka alkoi siis Pöljän pysäkiltä. Junaa odotellessa tuli tuttu mies jututtamaan:

Kysyin että minnekkä seom matka. Sano että
-         pitäsjhän tässä käävä Helessingissä asti. –No minen ollu millänkää, pantiin siinä tupakaks ja kysy siinä se tuttu mies vuorostaa, että matkalleko sitä muka minnäi ool lähössä. No minä sanoen että
-         niihän tuota meinasin.
No se kysy, että mihinkä asti. No minä siinä sikaria sytyttäessän sannoen nuiv vuam muina miehinä, että
-         meinasin tässä pistäätyä Afriikassa.

Koska Kalle Väänänen eli ja vaikutti Viipurissa, hän tuskin oikeasti lähti matkalleen Pöljältä. Pysäkillä käyty keskustelu on kyllä sitä ”ihtiään”, eli Kalle tunsi savolaisen puheenparren ja venkoilun juuriaan myöten. Hän vietti ensimmäinen kesänsä Pulasteen talon vieraana ja vuokralaisena vuonna 1924. Ensimmäisen murrerunokokoelma Savolaista sanarieskoo ilmestyi samana vuonna. Pöljä oli hänelle eräänlainen kielikylpy. ”Hän kierteli taloissa kuuntelemassa milloin Kiärmeharjun Riikkoo, milloin Uatu Martikaista tai Utin Pekan Ievoo.” (Marja Linnove)

Helsinki, Stettin, Berliini, Pariisi, Lyon, Venetsia, Milano, Rooma, Tunis. Kalle Väänänen teki matkatoverinsa kanssa oikein unelmaloman 1920-luvun Eurooppaan. He katsastivat Berliinin kahvilat ja huvipaikat, tutustuivat nähtävyyksiin Pariisissa (Eihveltorniin muun muassa). Välillä matkaseurueeseen liittyi uusia jäseniä ja tuttavuuksia solmittiin. Italiassa Kallella oli peräti kolme suomalaista naista matkakumppaneina.

Olj sellaene italijalaene insnyörj, joka osas huastoo saksoo, ja sen kansa jollai tavalla piästiim puhhee alakuun. Se kysy, että mittee matkuetta myö ollaan, ja minä sanoen, että oon mormonni – ja nämä oovat minun kolome akkoo ja oon Italijassa lissee ehtimässä.

Venetsiaan Kalle menisi toisenkin kerran:

Jos minä oesiv vielä nuorj ja sattuisin sitten rakastummaan, ja jos sitten se minun morsiamen oes rikas, että kannatas reissuta, niim minä kävisiv vielä yhen kerran Venetsijassa. Ja jos sitten se morsian olis niin rikas, että kannattas reissuta kahen, niin minä ottasin sen morsiamen mukkaaj ja mäntäs kahen sinne Venetsijjaan.

Kulttuurikohteet ihastuttivat, mutta matkan suurin elämys taisi maantieteen ja biologian opettajalle olla kuitenkin Vesivius eli ”helevetin savutorvi”. Hän kipusi hevosella tulivuoren laelle. Sillä hän näki tulivuoren kiehuvan kraaterin. Minä luulen, että sitä mikä sillon käväs mielessä piälimäesenä, suattasj sannoo vaekka peloksii.

Napolista Kalle Väänänen jatkoi yksin matkaa Tuunisin kaapuntiin Afrikkaan. Ajan asenteista  kertoo, että hän pyysi Suomeen palaavaa matkatoveriaan viemään terveisiä kotiin siltä varalta, että neekerit sattuisivat minut syömään.

Tunisin monenkirjava kaupunkielämä selvästi ihastutti Kallea. Kielimuuri oli ankara:

Yhennii kerran minä kuleksin muutaman muaseuvulta tulleen arapialaisen kansa ja huasteltiin kovasti, vaekka vaekeeta olj kummallekkii. Se osas minun mielestä vielä huonommir ranskoo kum minä ja se iäns sitä niin ouvosti, etten tahtonnu suaha mittää tolokkua. Yhtä huonoo lie ollu minun huastamisen sem mielestä. Muutamaksii minä kysyin siltä, että onko siellä missee hiän assuu, tuota erämuata lähellä. Niin se vastoo, että on kello yhteentoesta asti.

Paluu suuresta maailmasta huipentui Pöljälle. Kuopion asemalta matkalainen hyppäsi junaan.

…vielä olj pienj matka junalla ajettavvoo sille asemalle Kuopijon takana, jossa kaekki asemav virastot ja toemistot ja postikonttoorit ja muut sopivat yhteem pienee huoneeseej ja jossa Pysäkki-Ville o aenuvana virkamiehenä. Ja kun siltä pysäkiltä kävelin peltoem poekki siihen talloon, jonka kuistille näkkyy kolome järvee ja jonka tasasella nurmikkopihalla seisoo satavuotinen koevu, niin sillom minä tunsin, että seolj löytynnä se paekka, jota olin turhaan sieltä tuhansiiv virstaem piästä kulukenna ehtimässä.
Pöljän pysäkki 1920-luvulla. Kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Kalle Väänäsen kirjan Pöljäm pysäkiltä palamuihen siimekseen  ilmestyminen oli varmasti kyläläisille suurtapaus. Väänänen vahvisti kertaheitolla pöljäläisten itsetuntoa ja arvokkuuden kokemusta. Kyläläisten elämänmuotoa, puheenpartta rinnastettiin suureen maailmaan ja pärjäsimme vertailussa! Niin vain se mualiman paras paekka on tämä Pulasteen kuisti, missee nyt ollaaj, ja sem parempoo eijoo immeiselle missää tarjona kun tuolla teijän saanassa.

Lähteet: Kalle Väänänen, Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen (1926), Marja Linnove, Kalle Väänänen - savolaisuuden tulkki. Lehtijuttu Uutis-Jousi. Kuvat Lassilan arkisto.






keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sotavuodet Vilholan talossa vieraskirjan kertomana



Vilholan talossa Pöljällä aloitettiin uusi vieraskirja 17.2. 1938. Talon isäntä Aatu Halonen oli kuollut tammikuun 30. päivänä.

Haloset olivat asettuneet tilalle vuonna 1904, kun Nestor Halonen ja Maria Toivanen ostivat tilan Adam Toivaselta. Jussilan tilasta ja torpista enemmän oheisissa blogissa Adam Toivanen ja Torpan katselmuksiaToivasten aikaan tilan nimi oli siis Jussila, Nestor Halonen vaihtoi nimeksi Vilhola. Oheisessa kuvassa talon väkeä 1910-luvulla.

Nestor Halonen (vanh..) ja vaimo Maria, Nestor (nuor.), Juho, Otto, Aatu ja Eveliina Halonen, Hanna Halonen (Heiskanen) sylissään Hanna. (Kuva Lassilan talon kotiarkisto)
Vilholan tila siirtyi Aatu Haloselle (1885-1938) vuonna 1928. Aatu oli mennyt naimisiin Elin eli Elli Ruotsalaisen kanssa. Heillä oli peräti neljä poikaa. Aatu "kiilasi" perinnönjaossa naimattomana eläneen Juhon ohi.
Aatu Halonen ja pojat rukiin korjuussa syksyllä 1937. Oikealla seisoo Lauri,
Aatu kuormalla,  Kauko ja Pentti istumassa. Tyttönen voisi olla Eskelisen tyttöjä.

Aatu Halonen kuoli vain 48-vuotiaana sydänkohtaukseen. Elli jäi neljän poikansa kanssa hoitamaan tilaa. Hautajaiset olivat suurtapaus kylällä. On kohtalon kulku niin kumma, läpi tuskien vie elon tie. Hautajaispäivänä vieraskirjaan on kirjoitettu 126 nimeä. Oli tapana, että vainaja arkutettiin kotona ja hänet saatettiin yhdessä kirkomaahan. Sieltä palattiin sitten muistotilaisuuteen

Aatu Halosen viimeinen matka Siilinjärven kirkkomaahan on alkamassa. 
Hautajaisissa oli tietysti paljon Halosia, sukua oli tullut kauempaakin. Ollikkalasta oli Juho ja Miina Ollikainen ja lapset Kalle, Aino ja Anna. Lintuniemestä Selma Niskanen, Paavo ja Matti. Harjulta tietysti Otto ja Eveliina Itäkallio. Vainaja oli Eveliinan veli. Oli opettajat Elsa Väänänen ja Enne Kolehmainen. Lassilan, Panninniemen ja Pohjolanmäen isännät, Janne, Kalle ja Aatu Väänänen olivat kirjoittaneet nimensä peräkkäin. Paikalla oli myös pysäkki-Ville ja kauppias Tauno Miller, Tatu Nissinen oli tullut Kuopiosta. Nissisillä oli huvila Vilholan naapurissa ja perheillä oli paljon yhteisiä rientoja kesäisin. Pulasteen Iida kirjoitti nimensä viimeisenä.

Talossa ei jääty kuitenkaan suruajan eristyksiin, sillä jo 17.3. vieraita oli tupa täynnä. Oletettavasti Pöljän lotat kokoontuivat: Saima Miller, Hanna Savolainen,, Anna Ollikainen, Inkeri Jääskeläinen, Maire Tuomainen, Hilkka Savolainen, Helka Räsänen, Katri Niskanen, Anne Pitkänen, Liisa Ollikainen, Ida Tuomainen ja Aune Vesterinen (Kuopio) olivat yhteistä kokousta pitäneet.

Suojeluskuntapäällikkö Atte Rautiainen ja Janne Savolainen kävivät Vilholassa 21.1.1939. Elli Halonen ei ottanut vieraskirjaa esiin ihan jokaisen piipahtajan tuhrustettavaksi. Papit, opettajat ja isompien talojen isännät ja emännät arvotettiin ylimmäksi.

Syksyllä 1939 sota syttyi Euroopassa ja Suomi neuvotteli Neuvostoliiton kanssa alueluovutuksista. Pöljänkin miehet oli kutsuttu lokakuun puolessavälissä ylimääräisiin harjoituksiin. Tilanteen aikana käymässä tutussa Vilholassa. Mitä eessä on sen verho kätkee. Toivomme että eessä on uusi onnen ja rauhan aika kuten tähänkin asti. (8.11.1939) Rohkeaa ja toiveikasta mieltä koetettiin pitää yllä, Vilholasta lähti kolme poikaa sotaan vuosina 1939-44.

Vasemmalta Lauri, Pentti ja Kauko Halonen. (Kuvat Irja Halonen)
Talvisodan ajalta vierailumerkintojä on vain muutama. Maria ja Mikko Kontu, Martta ja Salme Korhonen sekä Aune Tarvainen olivat Ilomantsista. Nina Jantunen Pitkärannasta. Arvattavasti nämä vieraat olivat sodan jaloista evakkoon joutuneita ihmisiä. Siilinjärvellä oli yli sata evakuoitua perhettä. Rouva Vilholalle! Kiitos kaikesta, muistan Teitä aina - elämäni taipaleella. N.J. 14.2.1940. Pitkäranta.

Jatkosotaan viitataan ensimmäisen kerran elokuussa 1941. Nyt syys jo saapuu, kypsyy tähkäpäät.
Pian maamme kaunis, uuden aamun näät. Suomen armeija oli edennyt reippaasti Karjalassa kesän aikana. Hulda ja Väinö Reunasen runossa oli isänmaallista intoa. Väinö Reunanen oli Siilinjärven seurakunnan nuori pastori.Väinö Reunasen seuraava merkintä onkin joulukuulta 1941. Hän oli lomalla Aunuksesta. Syyskuussa Liisa Nissinen vieraili pikaisesti, osoitteeksi oli merkitty K.S. 36. Eli Liisakin oli rintamalla kenttäsairaalassa.

Vasta kun leijona valveutuu,
loppuvi kärsimys Suomen.
Kun kuka kansaa halveksuu
sortuvi nin kuin juureton puu.
Silloin Suomessa huomen,
silloin on Suomessa huomen.

Näin runoili Torsten Vasarainen  5.1. 1942 ollessaan lomalla Gorasta, Aunuksen Karjalasta.

Syvärin virta. Vilholan talon albumeista.
Ui Syvärin virralla Suomen purret, sen laineet lauluja meidän soi. Yhä vieläkö pienuuttas Suomi, suret, kun pois sun valtaasi vartioi, käsin voitokkain sinun viiriäs kantain yli kaikkien Kalevan rantain! Näin reippaasti kirjoitti lomalainen Lauri Halonen huhtikuussa 1942.

Pöljän kylän pitkäaikainen karjantarkkailija, "assistentti" Anna Saastamoinen vieraili Vilholassa ensimmäisen kerran  helmikuussa 1942. Sodan sanasto tunki arkeen. Toukokuussa vieraat tulivat "maatalouskamppailuun" Vilholaan.

Kauko Halonen kaatui Lapin sodassa 15.10.1944 Turtolassa (Juoksenki). Sankarihautajaisia vietettiin 5.11.1944. Hautajaisissa oli silmiinpistävän vähän miehiä. Vaikka aselepo Neuvostoliiton kanssa oli solmittu jo syyskuun alussa, niin kotiuttaminen oli vielä kesken.

Sodan jälkeenkin elettiin säännöstelytaloudessa ja pulan aikaa. Vieraita kävi Kuopiosta ja Helsingistä asti. Ystävät maalta olivat kullan arvoisia, sillä lähes kaikesta oli pula. Kovasti Elli-emännän kestitystä kiiteltiin.


Lähteet: Vilholan talon vieraskirja ja valokuvat Vilholan kotiarkisto.





lauantai 6. syyskuuta 2014

Niin murtuu pakkovalta



Ylioppilas Tatu Nissinen vietti loma-aikojaan Pöljällä. Hän kirjoitti eläväisen tarinan Ollilan talon emännästä ja talon piiasta, Sannasta.

”Tieni sattui kulkemaan Ollilan navetan sivuitse. Kaikessa hiljaisuudessa astelin matkani määrää kohti ja niin olin sivuuttamaisillani tuon mainitsemani Ollilan navetan, mutta – istu ja pala – mikä melu sieltä sisältä kuului. Siellä oli piiat aamuruokintaa ja lypsyä toimittamassa, itse talon emännän oman valvonnan alaisena. Mutta voi itse pihkanokka! Enpä ole vielä pitkän ikäni aikana kuullut moista ääntä lähtevän yhden eukon kulkusta. Sai siinä piikaparka kuulla kykynsä, nimensä ja kunniansa. Minä joka muutenkin olen joutunut akkojen hammastikuksi, päätin vähän niin kuin varastaa tietoja siitä, mikä oli tuollaisen ätäkän synnyttänyt…”

Ylioppilas jäi kuuntelemaan salaa. Mitähän piika oli tehnyt? Pian tuli ilmi, että talon nuori piika, Sanna, oli käynyt työväenyhdistyksen kokouksessa. Piikaparka yritti emännän pauhinan väliin sanoa, ettei siellä ihminen pahemmaksi muutu. Rippi loppui vasta, kun ylioppilas astui navettaan. Silloin emäntä muuttui mielevän ystävälliseksi.

”…mentiin talon tupaan, jossa isäntä paistoi jalkapohjiaan talkkavalkean ääressä ja imi piippuaan. Minä kävin nauttimaan samasta mukavuudesta, en sentään jalkojani paljastanut vaan niistin nenäni ja pistin talon pussista piippuun.”

Miesten rauhaisan rupattelun rikkoi taas uusi riita, kun sisätöihin tullut Sanna pudotti perunakipon kattaessaan aamiaispöytää. Nyt isäntä ja talon tytärkin sättivät tyttöparan. ”Mutta Sanna kuunteli hiljaa ja hiiskumatta. Kunnes lopulta sanoa tokasi: ”tulee se vahinko viisaallekin, tyhmällähän se on toisessa kädessä, kuten emännälläkin”.”

Tarina on tarina. Mistään tietystä Pöljän talosta tuskin oli kysymys. Mutta hienosti tekstissä avautuu aikaikkuna vuosiin 1905-1907. Vapaus! Vanhoillaan olijat saakoot huutia! Piika on yhtä viisas, ellei viisaampi kuin emäntä. Ihmisiä pitää kohdella tasavertaisesti!

Ylioppilas Tatu Nissinen oli omaksunut vuosien 1905-06 idealismin. Parannuksia työväestön ja naisten asemaan oli saatava. Näitä ajatuksiaan hän halusi pöljäläisille kertoa. Luulenpa, että joissakin Pöljän taloissa emännät ja isännät kakistelivat. Nuori mies ei kylän puheista enää ilmeisesti piitannut.

Tatu Nissisen (1883-1966) syntyi Pöljällä  David Nissisen ja Maria Lovisa Halosen perheeseen. Vanhemmat olivat mäkitupalaisia. Kovalla työllä he onnistuivat hankkimaan rahat poikansa  kouluttamiseen.. Hän valmistui ylioppilaaksi 1906 Kuopion klassisesta lukiosta.

Nissinen suoritti agronomin tutkinnon Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa (Helsingin yliopisto) 1910. Hänet valittiin kansanedustajaksi edistyspuolueen listoilta Kuopion läntisestä vaalipiiristä 1919. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1920-22.

Lähteet: Taimi -lehti 13.1. 1907 (Tatu Nissisen perillisten arkisto)
http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=418