Gadgetissa oli virhe

lauantai 28. helmikuuta 2015

Pöljäläiset Suomen Suurkisoissa 1947

Aloin kerätä Pöljän kylän valokuvia 2011 syksyllä. Eräs sykähdyttävimpiä tuolloin näkemiäni kuvia oli Suomen Suurkisoihin 1947 osallistuneiden pöljäläisten ja siilinjärveläisten nuorten kuva. Aurinkoisella Pallokentällä otetussa kuvassa on kauniita, ryhdikkäitä nuoria miehiä ja naisia. Kuva on säilynyt monissa albumeissa.

 Ylärivi vasemmalta oikealle: Kalle Ollikainen, Heikki Ruotsalainen, Roope Panzar, Veikko Rahikka, Kalevi Savolainen, Arvo Suomalainen, Ferdinand Eskelinen, Teuvo Juvonen, Oiva Hassinen ja Jouko ?. Toinen rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Uuno Savolainen, Toivo Pietarinen, Pentti Halonen, Sirkka Tikkanen, Kerttu Mikkola, Liisa Holopainen, Elina Rautiainen, Kauko Kauppinen, Erkki Kinnunen, Kalevi Lappeteläinen,. Kolmas rivi ylhäältä vasemmalta oikealle: Esa Vainikainen, Annikki Ahtiainen, Helka Kokkonen, Maija Ruuskanen, Marja Rautiainen, Liisa Rautiainen, Anna-Liisa Pietarinen, Anja Savolainen, Esko Kilpeläinen. Eturivissä nuoret pojat ovat Ponnistuksen kirkonkylän poikaosaston suurkisan osanottajia.
Anna-Liisa Holopainen oli 17-vuotias, kun Suurkisat pidettiin. Pöljän Ponnistus oli Siilinjärven Ponnistuksen erittäin aktiivinen kyläosasto. Nuoret pojat ja lippua pitelevä Kalevi Savolainen olivat kirkonkylältä. Muuten urheilijat tulivat Pöljältä ja Kolmisopelta.

Kisoihin valmistauduttiin jo talvella, Liisan veli Onni Holopainen ja Lassi Hiltunen ohjasivat harjoiuksia. Lajina oli muodostelmavoimistelu. Koko maassa urheiluseuroissa harjoiteltiin yhteisiä kuvioita ja liikkeitä, joista koottiin näyttäviä esityksiä Helsingin olympiastadionille ja Pallokentälle. Suurkisoista tehtiin elokuva, jota voit katsoa oheisesta linkistä.

Kisat järjestettiin 29.6.-3.7.1947. Maataloudesta elävän Suomen nuoriso pystyttiin irrottamaan viikoksi juhliin, sillä kevättyöt oli jo saatu tehtyä ja heinän korjuu oli vasta tulossa. Lähtökuvissa Pöljän pysäkillä on aistittavissa lähdön jännitystä ja tohinaa. Kymmenet tuhannet urheilijat eri puolilta Suomea matkustivat härkävaunuissa Helsinkiin.

Anna-Liisa on kuvassa neljäs vasemmalta. Huomaa kateelliset pikkutytöt
taustalla!


Ensimmäinen urheilusuoritus oli tässä. Miten kivuta härkävaunuun?
Pöljän naisvoimistelijat oli majoitettu Malminkatu 14, entiselle saksalaiselle koululle. Vuonna 1947 se oli venäläisten koulukäytössä. Majoitustilat olivat ullakolla. Miehet ja pojat asuivat Vallilassa. Syömässä käytiin Messuhallin kentällä. Suurkisoja suosi mainio sää, koko viikon paistoi aurinko.

"Oli kuin naisten keltapukuinen valioryhmä olisi imenyt elinvoimaansa
itseltään auringolta. SK 12.7.1947
Kisat avattiin juhlallisella marssilla Helsingin keskustaan. Rautatientorilla, senaatintorilla ja kauppatorilla urheilijat kuuntelivat arkkipiispa Gulinin saarnan. Lopuksi laulettiin suvivirsi.

Anna-Liisa ja muut pöljäläiset naiset olivat avajaistilaisuudessa rautatientorilla, Aleksis Kiven patsaan vieressä. Jotkut pyörtyivät juhlan aikana, aurinko porotti.

Valiovoimistelijat esiintyivät stadionilla ja perusryhmät Pallokentällä. Anna-Liisa oli kisoissa vielä toipilas, sillä häneltä oli leikattu umpisuoli toukokuussa. Hän ei voinut osallistua naisvoimistelijoiden pääohjelmaan, vaan voimisteli ns. "Avioliittovoimistelun" rovaniemeläisen parin kanssa.

"Avioliittovoimistelussa naisten ja miesten yhteisesityksessä
 olivat kaikkein hauskimmat kohdat kuin tyyliteltyä kansantanhua."
SK 12.7.1947
Päivät täyttyivät harjoituksista ja esiintymisistä. Mutta jäi nuorille aikaa ilonpitoonkin. Anna-Liisa kävi Alppilavalla tansseissa, mukana olivat ainakin Marja ja Liisa Rautiainen, Kauko Kauppinen ja Kalevi Lappeteläinen. Lavalla soitti alkuperäinen Dallape-yhtye. Se oli erikoista, että jokaisesta tanssista piti maksaa erikseen.

Sota-aikana Pohjolanmäen koululla olivat evakossa Aira ja Reino Vänskä. Anna-Liisa muistaa vierailleensa heidän luonaan. Bio Rexissä käytiin katsomassa Kenelle kellot soivat (Gary Cooper ja Ingrid Bergman). Myös kansallismuseovierailu mahtui ohjelmaan.

Suomen Suurkisoihin osallistui kaiken kaikkiaan noin 60 000 urheilijaa. Katsojia arvioitiin olleen
150 000. Kisat olivat porvarillisen urheiluliikkeen voimannäyttö. Sodan jälkeisen ajan poliittisista jännitteistä kertoo se, ettei TUL osallistunut juhlien järjestelyihin eikä jäsenistö osallistunut juhlaan. Näin Suomen Kuvalehti avajaismarssista:

"Luulemme, että marssi oli yllätys myöskin sen järjestäjille. Näin syvää isänmaallista tunnelmaa ei voida "järjestää", se annetaan ylhäältä. Kaikkiin tämänpäiväisiin juhliin kuuluu marssi, mutta mistä on kotoisin se uusi, mukaansa tempaava henki? Vaikuttiko siihen Olympian läheisyys vai rauhan tulo vai molemmat...Tällaista on Suomen nuoriso. Näin puhdasta. Näin ryhdikästä."  (SK 12.7. 1947)

Kotimatka tehtii samalla tavoin härkävaunussa. Jäi muisteltavaa pitkäksi aikaa. Anna-Liisa Holopainen tallensi huolella suurkisamerkit ja majoituskortin.

Voimisteluasuun ommeltava rintamerkki.

Suurkisojen rintaneula.

Malminkatu 14. Suurkisojen majoituskortti
Vähän reisussa rähjääntynyttä suurkisanuorisoa. Kuva on paluumatkalta. Ylhäällä vasemmalla Kalevi Savolainen.


Lähteet: Anna-Liisa Heikkisen haastattelu 26.2.2015, kuvat Anja Lång, Veijo Ollikainen, Liisa Poutiainen. Suurkisojen pinssit yms. Anna-Liisa Heikkisen kotiarkisto.















lauantai 21. helmikuuta 2015

Torpparina Pöljällä - kiviset pellot, häätöjä ja possakkaa

Pöljän työväenyhdistys perustettiin vuonna 1905. Jäsenistön kantavana voimana olivat torpparit. Heti ensimmäisessä kokouksessaan yhdistys asetti tavoitteekseen pidentää torpankontrahtien aikaa 50 vuoteen.Tyypillinen vuokra-aika Savossa oli 25-20 vuotta. Lisäksi monet sopimukset olivat suullisia. Joskus näistä tuli riitaa. Luvelahden tilan torppari Aaro Miettinen ja tilanomistaja Ville Pietarinen olivat samaa mieltä vuokrasta: 75 markkaa vuodessa rahaa  tai kaksi viikkoa päivätöitä. Pietarisen mielestä Miettisten kanssa oli sovittu vuoden vuokra-ajasta (!) ja Aaro Miettinen sanoi, ettei vuokra-aikaa oltu määrätty ollenkaan.

Torpparit pyysivätkin usein ns. välikatselmuksen torppiinsa. Katselmuksessa ulkopuoliset katselmusmiehet kirjasivat tiedot torpasta ja samalla saatiin vuokrasopimus vahvistettua kirjallisesti. Katselmusmiehet tulivat torpalle myös silloin, kun tehtiin uusi vuokrasopimus. Kolmas syy katselmukseen oli vuokrasopimuksen loppuminen. Silloin todettiin häätö ja suoritettiin loppukatselmus. Häätöilmoitus oli tehty hyvissä ajoin ennen lopputarkastusta.

Torpparivapautus oli eräs 1900-luvun alun suuria yhteiskunnallisia uudistushankkeita. Sosiaalidemokraattinen puolue asetti sen yhdeksi tavoitteekseen vuoden 1903 puoluekokouksessa. Uudistus ei edennyt, koska maanomistajat vastustivat sitä. Mitä enemmän maiden luovuttamisesta puhuttiin, sitä haluttomampia isännät olivat jatkamaan umpeutuvia vuokrasopimuksia. 

Ollikkalan talon isäntä Juho Ollikainen antoi kahdelle torpparilleen ikävän joululahjan jouluna 1914. Aaro Julkuselle ja Pekka Karppiselle tuli häätö 20.12.1914. Isäntä ilmoitti ottavansa torpat itselleen maaliskuusta 1916 alkaen. Häädetyillä oli sentään runsaasti aikaa suunnitella elämäänsä häädön jälkeen. Julkunen oli viljellyt ja asunut torppaansa 30 vuotta. Lähtökatselmusta pidettiin Julkusen torpassa 21.10.1915. 

Julkunen oli tehnyt "possakkaa" 3 viikkoa vuodessa ja antanut sadosta 1/3 Ollikkalaan. Lisäksi torppari oli katselmuspöytäkirjan mukaan saanut kolme vapaavuotta viljelysten laittoon. Katselmukseessa päädyttiin siihen, että Juho Ollikaisen pitää maksaa rakennuksista ja töistä Aaro Julkuselle 163 mk 43 penniä.

Pekka Karppinen oli asunut Munakan torppaa 19 vuotta suullisella sopimuksella. Torpan lähtökatselmuksessa sovittiin, Ollikaisen oli maksettava Karppiselle 243 markkaa. Molemmilla torppareilla oli oikeus asua torpassaan siihen asti, kunnes isäntä olisi maksanut saatavan. Katselmuspöytäkirja on lakoninen asiakirja, jonka perusteella ei voi sanoa mitään tilaisuuden tunnelmasta. 


Mikan Niskala. Eerik Niskasen tila 1902. Kuva otettu rautatien suunnasta.
 Helena Heikkisen kuva.
Kokkosenmäessä pidettiin ns. torpan välikatselmus. Erik Niskasta, Niskalan talon isäntää edusti Tiina Sofia Halonen. Torppari Antti Trumpet oli paikalla. Kokkosenmäen torppa oli alun alkaen ollut Aaro Julkusella. Kun Aaro ja hänen puolisonsa Johanna Taskinen kuolivat (1916), heidän alaikäisten lastensa holhooja Aaro Hämäläinen  siirsi torpan vuokraoikeuden 500 markan kauppahinnalla August Julkuselle. August puolestaan myi vuokraoikeuden 675 markan hinnalla Antti Trumpetille. Niinpä syyskuun 14. päivänä 1916 katselmusmiehet olivat tulleet tekemään katselmusta.

Kokkosenmäen viljelykset eivät olleet kovin kehuttavat. Peltoa oli 2,5 ha, kiviperäistä hiekkamaata. Ankaran työn monumenttina katselmusmiehet laskivat 84 kivirauniota, joihin edelleenkin kivisiltä pelloilta oli kiviä kerätty. Ojat olivat huonossa kunnossa, pajukoituneet. Torppaan kuului niittyjä Syrjänpurolta ja Kärängänmäeltä. Kuopio-Iisalmi tieltä johti hoitamaton kärrytie torpalle. Näissä katselmuksissa ei juuri koskaan kehuta aitoja, tässäkin moitittiin pisteaitojen kuntoa.
Pisteaitaa Pohjolanmäellä. Kuva 1920-luvulta. Pohjolanmäen tilan torppia
oli myös Kärängällä.

Taustalla Pohjolanmäen tila. Kuva on otettu Kokkosenmäestä päin. 1920-luvun alkua.
Torpan rakennukset olivat masentavassa kunnossa. Asuinrakennus oli varsin tilava, Siinä oli tupa, kaksi kamaria ja eteinen. Suuri osa ikkunoista oli rikki ja ne olivat ajan tapaan yksinkertaiset. Kamarin uunista sanottiin, että se oli "mitätön kiviröykkiö", sama virsi jatkui aitan ja tallin kuvailussa. Turvekattoinen savusaunaa ei moitittu. Navetta oli kooltaan 26 neliötä ja vesikatto oli mitätön. Tähän pihapiiriin Antti Trumpet kuitenkin asttui. Suku muutti myöhemmin nimensä Saarelaksi.

Kärängän torppaan muutti 1914 Heikki Laakkonen. Hänen teki vuokrasopimuksen Lassilan talon isännän, Johan Wäänäsen kanssa. Tulokatselmuksessa isäntää edusti hänen poikansa, Janne Väänänen. Heikki Laakkonen oli asettumassa torppaan, jossa oli 1,5 ha peltoa, niittymaita eikä yhtään metsää. Asuinrakennukset olivat aivan olemattomat. Savutupa oli laho, ikkunaton mörskä. Samoin talourakennuksia kuvattiin kurjiksi. Erikoisenä torpan lisäetuna oli oikeus kerätä "järvitörkyä" Kokkosenlammesta. Kaisloja yms. kerättiin karjan rehuksi, kun muuta ei ollut. 


Kokkosenlampi. Vasemmalla Pohjolanmäen latoja ja venevalkama. Lammen perällä
Tyynelä, nyk. Rojo.
Eduskunta valmisteli torpparivaputuslakia syksyllä 1917. Jos lailla oli ollut tarkoitus helpottaa maaseudun sosiaalisia oloja ja estää yhteiskunnallista kuohuntaa, niin laki tuli liian myöhään. Torpparivaputuslaki tuotiin eduskuntakäsittelyyn 25.1. 1918, mutta silloin punaiset ja valkoiset seisoivat jo hampaisiin asti aseistettuna ja katkerina toisiaan vastassa. Punaisten kansanvaltuuskunta sääti heti vallankumouksen alettua 31.1.1918 torpparivapautuslain Lopullisesti laki torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien oikeudesta lunastaa maat omiksi säädettiin sisällissodan jälkeen 10.7.1919. 

Lähteet: Torppareiden katselmusasiakirjoja 1910-1931, Maaningan kunnanarkisto, valokuvat Pohjolanmäen arkisto, Eva Wäänänen, Pöljän työväenyhdistys Katso myös Torpankatselmuksia Pöljällä

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Työn ja kohtaamisten pysäkki

Kuopio - Iisalmi tie Pöljän kohdalla. Suoraan edessä Solan talo, Pöljän pysäkki jää
 kuvan ulkopuolelle oikealle. Kuva on 1940-luvun lopulta.
Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla elettiin Suomessa ja Pöljälläkin kiihkeän toimeliaisuuden aikaa. Oli rakennettava uutta, maksettava sotakorvauksia ja otettava jotenkin kiinni sotaan hukattua nuoruutta. Omaa elämäänsä haki myös nuori Ilmari Koponen, joka osti junalipun Savoon Seinäjoelta juhannuksena 1945.

Ilmari Koponen oli Karjalan poikia. Hän oli syntynyt 16.12. 1924 Värtsilässä. Jatkosodan aikana Ilmari aloitti kirjeenvaihdon Hanna Ruuskasen kanssa. Hanna oli Pöljän pysäkinhoitajan, Ville Ruuskasen tytär. Ilmari oli saanut Hannan osoitteen korsukaveriltaan Mauri Lahtikiveltä. Mauri taas oli kotoisin Pöljältä, Pitkänpään talosta. Asemasodan aikaan oli tavallista, että kotirintaman naiset kirjoittivat kirjeitä sotilaille. Joskus kirjoittaminen johti tapaamisiin ja jopa avioliittoon. Niin kävi tässäkin tapauksessa.

Nuori mies tulossa ensimmäistä kertaa morsianta katsomaan Pöljälle. Ilmari kysyi Siilinjärven jälkeen junassa tuntemattomilta miehiltä, että onko vielä pitkä matka Pöljälle. Siitä miehet utsimaan, millä asioilla mies liikkuu. Ilmari oli sanonut, että pysäkki-Villellä on lehmä myytävänä ja hän on menossa sitä ostamaan! Myöhemmin miehet, Kalle ja Janne Turunen, olivat ihmetelleet Ilmarin lehmäkauppoja. 


Kaksoishäät Pöljällä 21.11.1945. Vasemmalla Saima (Immonen) ja Vilho Ruuskanen,
oikealla Hanna Ruuskanen ja Ilmari Koponen. Ilmarin vieressä pysäkki-Ville ja hänen puolisonsa Edla Elisa eli Elli Ruuskanen. Kuva Saima Ruuskanen.
Ilmari ja Hanna rakensivat talon Pitkänjärven rantaan vuonna 1947. Elettiin sodanjälkeistä jälleenrakennuksen ja sotakorvausten aikaa. Ilmari ja välillä Hannakin työskentelivät pysäkillä puutavaran lastauksessa. Elettiin myös Pöljän pysäkin viimeisiä vilkkaita vuosia.


Hanna Ruuskanen. Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.

Taavetti Koponen tyttärineen ja Hanna Ruuskanen pysäkillä lastaamassa vaunua.
Kuva Marjatta Laitisen albumi, Arja Nuutinen.
Maidon kuljetus toi erityisesti isäntämiehet päivittäin pysäkille. Aamuisin tuotiin hevosella täydet tonkat ja haettiin illalla tyhjät. Junaa odotellessa oli aikaa seurustella. Ilmari sanoi, että kylällä oli silloin persoonia: Toivo Rytkönen (Ukko-Rytkönen), Kalle Hirvonen (Hirvos-Kalle), Aaro Rissanen (Pulasteen Aaro), Vikki Roivainen ja Aatu Väänänen (Pohjolanmäen Aatu). Pysäkin vieressä oli kaksi kauppaa, Osuuskauppa ja Millerin kauppa. Myös kylän posti haettiin pysäkiltä. Vilinää riitti!

Pöljän pysäkillä oli sivuraide ja siellä lastattiin puutavaraa vaunuihin. Radan varteen ajettiin puita Koivumäestä, Keskimmäiseltä, Hököseltä ja tietysti Pöljältä. Osa kuljetuksista tuli niin kaukaa, että hevosmies ei ehtinyt tehdä kuin yhden reissun päivässä. Oli halkolasteja, tukkipuuta ja propseja. Iso työllistävä vaikutus oli propsin vuolemisessa. Havupuut piti kuoria. Se tehtiin laanissa tai pysäkillä ennen junan lastausta.


Hevosmies metsässä. Kaisa Miettisen kuva.
Puiden kuorintaa pysäkillä. Marjatta Laitisen kuva-albumi, Arja Nuutinen.

Erityisen tarkkaa työtä oli sotakorvausvaunujen pakkaaminen. Ilmari Koponen muisteli, että ainakin kerran pysäkille tuli sotakorvauspuita viisi vaunua takaisin, koska laatu ei riittänyt. Kaikki suuret puutavarayhtiöt operoivat alueellä: Kymi, VAPO, Metsäliitto, Enso-Gutzeit ja Standard Wood. Pysäkiltä Puustelliin radan varsi oli täynnä puita.


Atte Rautiainen Puustellin seisakkeella Neuvostoliittoon menevien junttapaalujen ("sovettipöllejä") luovutustilaisuudessa.
 Huhtikuu 1945. Kuva Pekka Rautiainen, Puustelli.

Pysäkin tienoilla toimi 1950-luvun alussa saha, joka tarjosi työtä noin 15 pöljäläiselle. Sinne oli pistoraide pysäkiltä. Solan talon kuivaamorakennus on tuon sahan kanttaushuone. Yritys toimi vain kolme vuotta.

Ilmari teki vuosia työtä pysäkillä lastaajana. Aluksi mukana oli Taavetti Koponen tyttärineen ja sitten useita vuosia Janne Halonen. Työ oli raskasta ja tarkkaa. Miehet tilasivat vaunut ja ne oli täytettävä täsmälleen ajallaan, ettei olisi tullut lisäkustannuksia. Kesäkuumalla työtä tehtiin usein yöllä, että olisi ollut viileämpää. Perustyöpäivänä Ilmari ja Janne lastasivat viisi vaunua (”G-Berttaa”) puutavaraa. Yhteen vaunuun mahtui noin 44 kuutiota tavaraa.

Pöljän pysäkin hiljeneminen liittyi suoraan linja-autoliikenteen kehitykseen. Pohjolan liikenne aloitti ensimmäisen säännöllisen vuoron Kuopiosta Iisalmeen vasta 1940-luvun lopulla. Ensin siirtyivät ihmiset linja-autoon, sitten maitotonkat ja puutavara kuorma-autoihin. Hyörinä hiipui maaseudun pieniltä asemilta. 


Oheisessa kuvassa Vilho Ruuskanen nuorempi. Kuva on 1950-luvulta, puita tuodaan jo kuorma-autolla. Kuva Saima Ruuskanen.

Lähteet: Ilmari Koposen haastattelu, Nestori Halonen 28.3.2001.