Gadgetissa oli virhe

lauantai 21. helmikuuta 2015

Torpparina Pöljällä - kiviset pellot, häätöjä ja possakkaa

Pöljän työväenyhdistys perustettiin vuonna 1905. Jäsenistön kantavana voimana olivat torpparit. Heti ensimmäisessä kokouksessaan yhdistys asetti tavoitteekseen pidentää torpankontrahtien aikaa 50 vuoteen.Tyypillinen vuokra-aika Savossa oli 25-20 vuotta. Lisäksi monet sopimukset olivat suullisia. Joskus näistä tuli riitaa. Luvelahden tilan torppari Aaro Miettinen ja tilanomistaja Ville Pietarinen olivat samaa mieltä vuokrasta: 75 markkaa vuodessa rahaa  tai kaksi viikkoa päivätöitä. Pietarisen mielestä Miettisten kanssa oli sovittu vuoden vuokra-ajasta (!) ja Aaro Miettinen sanoi, ettei vuokra-aikaa oltu määrätty ollenkaan.

Torpparit pyysivätkin usein ns. välikatselmuksen torppiinsa. Katselmuksessa ulkopuoliset katselmusmiehet kirjasivat tiedot torpasta ja samalla saatiin vuokrasopimus vahvistettua kirjallisesti. Katselmusmiehet tulivat torpalle myös silloin, kun tehtiin uusi vuokrasopimus. Kolmas syy katselmukseen oli vuokrasopimuksen loppuminen. Silloin todettiin häätö ja suoritettiin loppukatselmus. Häätöilmoitus oli tehty hyvissä ajoin ennen lopputarkastusta.

Torpparivapautus oli eräs 1900-luvun alun suuria yhteiskunnallisia uudistushankkeita. Sosiaalidemokraattinen puolue asetti sen yhdeksi tavoitteekseen vuoden 1903 puoluekokouksessa. Uudistus ei edennyt, koska maanomistajat vastustivat sitä. Mitä enemmän maiden luovuttamisesta puhuttiin, sitä haluttomampia isännät olivat jatkamaan umpeutuvia vuokrasopimuksia. 

Ollikkalan talon isäntä Juho Ollikainen antoi kahdelle torpparilleen ikävän joululahjan jouluna 1914. Aaro Julkuselle ja Pekka Karppiselle tuli häätö 20.12.1914. Isäntä ilmoitti ottavansa torpat itselleen maaliskuusta 1916 alkaen. Häädetyillä oli sentään runsaasti aikaa suunnitella elämäänsä häädön jälkeen. Julkunen oli viljellyt ja asunut torppaansa 30 vuotta. Lähtökatselmusta pidettiin Julkusen torpassa 21.10.1915. 

Julkunen oli tehnyt "possakkaa" 3 viikkoa vuodessa ja antanut sadosta 1/3 Ollikkalaan. Lisäksi torppari oli katselmuspöytäkirjan mukaan saanut kolme vapaavuotta viljelysten laittoon. Katselmukseessa päädyttiin siihen, että Juho Ollikaisen pitää maksaa rakennuksista ja töistä Aaro Julkuselle 163 mk 43 penniä.

Pekka Karppinen oli asunut Munakan torppaa 19 vuotta suullisella sopimuksella. Torpan lähtökatselmuksessa sovittiin, Ollikaisen oli maksettava Karppiselle 243 markkaa. Molemmilla torppareilla oli oikeus asua torpassaan siihen asti, kunnes isäntä olisi maksanut saatavan. Katselmuspöytäkirja on lakoninen asiakirja, jonka perusteella ei voi sanoa mitään tilaisuuden tunnelmasta. 


Mikan Niskala. Eerik Niskasen tila 1902. Kuva otettu rautatien suunnasta.
 Helena Heikkisen kuva.
Kokkosenmäessä pidettiin ns. torpan välikatselmus. Erik Niskasta, Niskalan talon isäntää edusti Tiina Sofia Halonen. Torppari Antti Trumpet oli paikalla. Kokkosenmäen torppa oli alun alkaen ollut Aaro Julkusella. Kun Aaro ja hänen puolisonsa Johanna Taskinen kuolivat (1916), heidän alaikäisten lastensa holhooja Aaro Hämäläinen  siirsi torpan vuokraoikeuden 500 markan kauppahinnalla August Julkuselle. August puolestaan myi vuokraoikeuden 675 markan hinnalla Antti Trumpetille. Niinpä syyskuun 14. päivänä 1916 katselmusmiehet olivat tulleet tekemään katselmusta.

Kokkosenmäen viljelykset eivät olleet kovin kehuttavat. Peltoa oli 2,5 ha, kiviperäistä hiekkamaata. Ankaran työn monumenttina katselmusmiehet laskivat 84 kivirauniota, joihin edelleenkin kivisiltä pelloilta oli kiviä kerätty. Ojat olivat huonossa kunnossa, pajukoituneet. Torppaan kuului niittyjä Syrjänpurolta ja Kärängänmäeltä. Kuopio-Iisalmi tieltä johti hoitamaton kärrytie torpalle. Näissä katselmuksissa ei juuri koskaan kehuta aitoja, tässäkin moitittiin pisteaitojen kuntoa.
Pisteaitaa Pohjolanmäellä. Kuva 1920-luvulta. Pohjolanmäen tilan torppia
oli myös Kärängällä.

Taustalla Pohjolanmäen tila. Kuva on otettu Kokkosenmäestä päin. 1920-luvun alkua.
Torpan rakennukset olivat masentavassa kunnossa. Asuinrakennus oli varsin tilava, Siinä oli tupa, kaksi kamaria ja eteinen. Suuri osa ikkunoista oli rikki ja ne olivat ajan tapaan yksinkertaiset. Kamarin uunista sanottiin, että se oli "mitätön kiviröykkiö", sama virsi jatkui aitan ja tallin kuvailussa. Turvekattoinen savusaunaa ei moitittu. Navetta oli kooltaan 26 neliötä ja vesikatto oli mitätön. Tähän pihapiiriin Antti Trumpet kuitenkin asttui. Suku muutti myöhemmin nimensä Saarelaksi.

Kärängän torppaan muutti 1914 Heikki Laakkonen. Hänen teki vuokrasopimuksen Lassilan talon isännän, Johan Wäänäsen kanssa. Tulokatselmuksessa isäntää edusti hänen poikansa, Janne Väänänen. Heikki Laakkonen oli asettumassa torppaan, jossa oli 1,5 ha peltoa, niittymaita eikä yhtään metsää. Asuinrakennukset olivat aivan olemattomat. Savutupa oli laho, ikkunaton mörskä. Samoin talourakennuksia kuvattiin kurjiksi. Erikoisenä torpan lisäetuna oli oikeus kerätä "järvitörkyä" Kokkosenlammesta. Kaisloja yms. kerättiin karjan rehuksi, kun muuta ei ollut. 


Kokkosenlampi. Vasemmalla Pohjolanmäen latoja ja venevalkama. Lammen perällä
Tyynelä, nyk. Rojo.
Eduskunta valmisteli torpparivaputuslakia syksyllä 1917. Jos lailla oli ollut tarkoitus helpottaa maaseudun sosiaalisia oloja ja estää yhteiskunnallista kuohuntaa, niin laki tuli liian myöhään. Torpparivaputuslaki tuotiin eduskuntakäsittelyyn 25.1. 1918, mutta silloin punaiset ja valkoiset seisoivat jo hampaisiin asti aseistettuna ja katkerina toisiaan vastassa. Punaisten kansanvaltuuskunta sääti heti vallankumouksen alettua 31.1.1918 torpparivapautuslain Lopullisesti laki torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien oikeudesta lunastaa maat omiksi säädettiin sisällissodan jälkeen 10.7.1919. 

Lähteet: Torppareiden katselmusasiakirjoja 1910-1931, Maaningan kunnanarkisto, valokuvat Pohjolanmäen arkisto, Eva Wäänänen, Pöljän työväenyhdistys Katso myös Torpankatselmuksia Pöljällä

3 kommenttia:

  1. Hei Aira! Kiitos erityisesti tästä kirjoituksesta mainioiden Pöljän kertomusten joukossa. Se selvitti nimittäin paljon pikkulapsena orvoksi jääneen isoäitini vanhempien kohtaloa, josta emme ole tienneet oikein mitään. He olivat nimittäin tämän kertomuksen torppari Aaro Julkunen ja vaimonsa Johanna Taskinen, jotka olivat kuolleet kirkonkirjojen mukaan keuhkotautiin perätysten huhti- ja toukokuussa 1916. Isoäitini Hilma oli tuolloin vajaa viisi vuotias sisarussarjan toiseksi nuorin, kuudesta lapsesta kolme oli jo aiemmin kuollut keuhotauteihin ja Hilma sekä kaksi vanhempaa siskoa jäivät orvoiksi. Vanhemmat siskot olivat myös kuolleet myöhemmin. Isoäitini ei koskaan oikein halunnut kertoa lapsuudestaan vaikka kuinka olisimme halunneet kuulla. Pyysi ettei puhuttaisi ikävistä asioista ja kertoi vain asuneensa tätilässä; kirjoituksestasi selvisikin myös holhooja Aaro Hämäläinen, jonka yhdistin sukupuussani Johannan siskon mieheksi eli siellä täytyi olla tätilä. Mikäli sinulla löytyy enemmän aineistoa asian tiimoilta, ne kyllä ehdottomasti kiinnostavat. Seuraavaksi selvitän ainakin isoisoisäni Aaro Julkusen sukua ja oliko kirjoituksessasi mainittu August Julkunen hänen veljensä tai muu sukulainen. Kuva hänestä ainakin löytyi museoviraston kuva-arkistosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Ihanaa, että näistä blogeista on iloa ja hyötyä lukijoille. Olen valitettavasti hävittänyt arkistostani jo tuon katselmusasiakirjan kuvan. Voisin käydä kuvaamassa sen uudelleen Maaningan arkistossa. Asun ihan tämän muinoisen torpan maisemissa, voisin ottaa joitakin kuvia maisemista nykyisin. Otatko vielä yhteyttä aira.roivainen@gmail.com Oli kiva viesti!

      Poista
    2. Mahtavaa! Palaan sähköpostilla!

      Poista