Gadgetissa oli virhe

torstai 9. marraskuuta 2017

Tatu Nissinen (1883-1966) - agronomi, karjatalousmies ja poliitikko

Olen aiemmin kertonyt pöljäläislähtöisestä kansanedustaja Salomo Savolaisesta, mutta kylältä on toinenkin kansanedustaja, Tatu Nissinen.

Tatu (David) Nissinen syntyi Pöljällä 22.8.1883. Hänen vanhempansa olivat Taavetti (David) Nissinen ja Maria Lovisa Halonen. Tatu syntyi mäkitupalaisperheeseen, savutupaan Lintuniemen talon liepeille. Näistä vaatimattomista oloista hyväpäinen poika ponnisti ylioppilaaksi, agronomiksi, kansanedustajaksi, pankinjohtajaksi sekä maatalousalan vaikuttajaksi Itä-Suomessa.

Tatu Nissinen Nivalan maatalousnäyttelyssä 1933. Nissinen teki keskeisen
elämäntyönsä Itä-Suomen karjanjalostusyhdistyksen sihteerinä.
Kuva Nivalan kotiseutuarkisto.
Oppikouluun pääseminen ei kuitenkaan aluksi tuntunut pojasta hyvältä. Ensimmäisen kortteeriyön ja koulupäivän jälkeen Tatu hyppäsi Kuopiossa höyrylaivaan, ajeli Siilinjärvelle ja käveli loppumatkan kotiin Pöljälle. Ikävä oli niin kova. Isä sanoi kotona muutaman varoituksen sanan ja kyyditsi pojan takaisin Kuopioon hevosella. Ylioppilaaksi Tatu Nissinen kirjoitti Kuopion lyseosta 1906.

Tatu Nissinen on liitetty poliittisesti perustuslaillisen aktivismin piiriin. Voi olettaa, että oli saanut nuorsuomalaisen kipinän jo kotikylältää. Pöljällä oli vuosisadan vaihteessa aktiivista nuorsuomalaista toimintaa. Erityisesti Puustellin tilan vuokraaja Aatu Virtanen innosti yhdistystoimintaan: perustettiin raittiusyhdistys, työväenyhdistys ja harrastettiin osuustoimintaa. Raittiusyhdistys julkaisi käsinkirjoitettua Taimi-lehteä, jossa ilmestyi 1907 mahdollisesti Tatu Nissisen kirjoittama naseva teksti piikojen asemasta.

Perustuslaillinen ja isänmaallinen toiminta keskittyi sortokausina esimerkiksi urheiluseuroihin. Tatu Nissinen harrasti yleisurheilua ja osallistui kilpailutoimintaankin. Kesäkuussa 1903 Kuopiossa järjestettiin SLU:n maan eri osastojen väliset kilpailut. Nissinen teki kisoissa tuolloin "Suomen rekordin" pituushypyssä. Tuolloin hypättiin oikealla jalalla ponnisten, sitten vasemmalla ja laskettiin yhteenlaskettu tulos. Tatu Nissisen tulos oli 12,18 m.

Nissinen valmistui agronomiksi 1910 Helsingin yliopistosta. Tämän jälkeen hän työskenteli maatalousneuvoja eri puolilla Savoa ja Pohjois-Karjalaa. Vuodet 19016-17 hän oli Kuopiossa Savo-lehden päätoimittajana. Pesti lehdessä näyttää loppuneen marraskuussa 1917. Tatu Nissisestä tuli Maatalousosakepankin Kuopion konttorin johtaja loppuvuodesta 1917, pesti jatkui vuoteen 1919.

Vienan retki 1918


Kansallisromanttinen heimoaate oli innostanut ylioppilasnuorisoa Suomessa jo 1800-luvulta asti. Lönnrot oli taivaltanut runonkeruuretkillään Karjalan laulumailla. Sieltä ammensi intomielisin kansallismielinen nuoriso ihanteensa ja ideansa. Kansallisuusaatteen innoittamana alettiin rakentaa Suur-Suomea. Venäjä oli vallankumouksellisen sekasorron tilassa. Kansallisuusaatteen innoittamin silmin näytti 1918 mahdolliselta liitää Karjalan suomensukuinen väestö ja alue Suomeen.
Kuopio jäi sisällissodassa heti helmikuun alusta 1918 valkoisten haltuun. Eteläisemmässä Suomessa taisteltiin vielä tiukasti punaisia vastaan, mutta Kuopiossa pystyttiin miettimään jopa heimoveljien auttamista rajantakaisessa Karjalassa.

Tatu Nissinen osallistui "propagandapäällikkönä", historioitsijana ja valistusupseerina ns. Vienan retkeen maalis-huhtikuussa 1918. Retken suunnittelijät ja järjestäjät toimivat Kuopiossa. Noin 370 miehen vapaaehtoisen joukon tavoitteena oli miehittää Muurmannin rata ja Vienanmeren rannikko. Retkikuntaa johti Carl Vilhelm Malm. Retken taustavaikuttajia olivat kuopiolaiset johtaja K.O.A. Larsson ja johtaja A.H. Saatamoinen. Savo-lehdessä ilmestyi retkestä juttu 18.4.1918 ja Savottaressa 15.5.1918. Retkikunnassa oli Nissisen lisäksi mukana toimittaja T. Kaukoranta.

Heimosotureita. Viena 1918. Takana ratsain Ilmari Kianto.
Nissinen ilmeisesti kotiutui Vienasta jo huhtikuun loppupuolella. Hän neuvotteli yhdessä Ilmari Kiannon kanssa Vaasan hallitukselta retkikunnalle 200 000 mk palkkoja ja tarvikkeita varten. Samalla hallitukselle esiteltiin Nissisen laatima suunnitelma Vienan Karjalan hallinnosta yms. sen jälkeen, kun se olisi liitetty Suomeen. Suunnitelmat raukesivat, kun Suomen hallitus ei lopulta kyennyt tai halunnut tukea toimia riittävästi.

Kansanedustajana  Tatu Nissinen toimi 1919-22. Hän kuului Edistyspuolueeseen. Aktivistitaustastaan huolimatta Nissinen oli tasavaltalainen. Hän toimi vain yhden kauden kansanedustajana, eikä asettunut edes ehdolle 1920-luvulla. Uusi työ Itä-Suomen karjanjalostusyhdistyksen sihteerinä tempaisi ilmeisesti miehen mukanaan. Sen sijaan presidentin valitsijamiehenä on toimi useita kertoja.

Itä-Suomen Karjan talo, Piispankatu 12 Kuopio. Nissisen elämäntyö oli
Itä-Suomen karjan jalostaminen ja karjatalouden kehittäminen.
Talo valmistui 1938. Kuopion museot.
Poliittisesti erikoinen oli Nissisen osallistuminen Pohjois-Savon Rintamamiesyhdistyksen kautta Vapaussodan Rintamamiesten Liiton (VRL) toimintaan. Mukana oli tunnettuja aktivisteja, kuten  pankinjohtaja Fr. Andersin, valistusohjaaja T. Kaukoranta, agronomi A. Mikander ja Nissinen. Poliittisesti VRL:ää on sanottu Lapuan liikkeen esiasteeksi. Hetken aikaa Tatu Nissinen kulki siis Lapuan liikkeen ja Suomen Lukon rinnalla.

Maltillisemmat porvarilliset voimat, kuten ML:n ja Edistyksen vaikuttajat jättivät Lapuan liikkeen vuoden 1930 laittomuuksien myötä. Tatu Nissinen asettui 1930-luvulla taas edistyspuolueen ehdokkaaksi kansanedustajavaaleissa. Pesäero äärioikeistoon tuli selväksi. Niin selväksi, että Etsivä Keskusrikospoliisi nimesi 1936 Tatu Nissisen ja kymmenet muut yksityishenkilöit ja yhteisöt poliittisesti epäluotettavaksi. Vuodetusta raportista nousi skandaali ja lopulta hallitus joutui eroamaan. Aiheesta enemmän tästä.

Sotavuosina Tatu Nissinen toimi Kuopion läänin kansanhuoltopiirin johtajana. Sotien jälkeen hän teki yhdessä Veikko Vennamon kanssa suurtyön asutoiminnassa. Nissinen johti maanhankintalakia valmistellutta komiteaa.

Ei liene liioittelua, jos sanoo, että Tatu Nissinen oli Pöljän suuri poika. Kiinteä yhteys kotikylään säilyi, vaikka monitoimista miestä tehtävät veivät muualle. Perheellä oli kesähuvla Pöljän järven rannalla. Siellä vieraili Veikko Vennamokin 1953, kun Tatu Nissinen täytti 70 vuotta.

Nissilässä Pöljällä. Takana oikealla Tatu Nissinen.
Vilholan talon arkistot.
Jos Tatu Nissinen olisi edustanut Maalaisliittoa eduskuntavaaleissa 1930-luvulla, niin hän olisi todennäköisesti tullut valituksi. Sanavalmis, huumorintajuinen Nissinen oli suosittu puhuja ja hän tunsi savolaisen mielenlaadun sormenpäitään myöten. Herkullinen on hänen kuvauksensa Pöljän isäntämiehistä.


Lähteet:Kinnunen, Savon historia V. Vastakohtien aika 1919-1944. Savo 1917Otava 30.6.1904, Suomen Kuvalehti 1.11.1963, Kansallisbiografia, Tatu NissinenKansanedustaja Tatu NissinenTiellä sananvapauteen, Haapanen, Suomalaiset heimosotaretket 1918-1922, Vahtola, "Suomi suureksi - Viena vapaaksi".

perjantai 3. marraskuuta 2017

Vaaliuurnan tarina 1907-1982.

H.C.Tirkkosen peltiseppäliikkeen valmistama vaaliuurna,
käytössä 1907-1982 Pöljällä.
Pöljän Eräveikkojen talona nykyisin tunnettua Pöljäntaloa remontoitiin keväällä 2017. Tuolloin talon ullakolta löytyi vaaliuurna, joka lähes varmasti on tuotu v. 1907 kylälle. Pöljän vaalipiirin asukkaat, joihin pöljäläisten lisäksi kuuluivat Hamulan kyläläiset, käyttivät tätä vaaliuurnaa äänestäessään  ensimmäisissä eduskuntavaaleissa. Vuoden 1907 vaaleista enemmän tässä.

Uurnan sisällä oli säilynyt vaalilautakunnan papereita. Lautakunta oli säästänyt kaikkien kunnallisten ja valtiollisten vaalien ehdokaslistojen yhdistelmät vuodesta 1911 alkaen. Lisäksi oli säilytetty kulloinkin voimassa olevat vaalilait ja oikeusministeriön ohjeet. 1960-luvulta oli vaalilautakunnan pöytäkirjajäljennöksiä. Millaisia tietoja kotikylän historiasta tällaisesta "arkistosta" voi saada?

Kunnallisten vaalien tuloksia pääsee helposti tutkimaan kunnanarkiston asiakirjojen avulla. Sen sijaan valtiollisten vaalien asiakirjat menevät muualle. Pöljän vaalilautakunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Aatu Väänänen oli kirjannut aina vaalin jälkeen tiedot äänestysaktiivisuudesta, osassa vaaleja myös puolueiden kannatuksen Pöljällä. Ehkäpä Aatu otti mallia Aatu Virtasesta, jonkä käsialalla samanlaisia merkintöjä oli 1913 ehdokaslistojen yhdistelmän taakse kirjoitettu. Kun Aatu väistyi luottamustehtävistä, niin säilyttämisen perinne jäi.

Aatu Väänänen, Pohjolanmäen isäntä.
Tämän vuoksi voimme nyt tutkia vaikkapa vuoden 1970 eduskuntavaalin tulosta kylällä hyvin tarkasti. SMP:n suurvoitto vuoden 1970 eduskuntavaaleissa näkyi: Veikko Vennamo oli ehdolla Kuopion vaalipiiristä ja sai Pöljältä 55 ääntä, ja SMP:lla  oli 150 kannattajaa kaiken kaikkiaan. Keskustapuolue säilyi silti suurimpana ryhmänä (178). Keskustan kansanedustaja Katri-Helena Eskelinen 85 ääntä. Pöljän ääniharava tuolloin oli kuitenkin SKDL:n Lauha Männistö, joka sai 112 ääntä. Äänestysaktiivisuus oli näissä vaaleissa Pöljällä peräti 86%. Koko maan äänestysprosentti oli tuolloin 82,2%.

Vuonna 1907 järjestettyjen ensimmäisten eduskuntavaalien vaalilautakunnan kokoonpano Pöljällä oli seuraavanlainen: Puheenjohtaja torppari August Korhonen, jäsenet opettajatar Hanna Kuokkanen, vuokraaja Aatu Virtanen, talolliset Eerik Niskanen ja Wille Pietarinen ja varajäseninä torppari Aaro Roininen ja talollinen Juho Ollikainen.

Vaalilautakunnan jäsenten vaihtuvuus näyttää olleen varsin vähäinen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Aatu Väänänen toimi puheenjohtajana/jäsenenä vuosina 1924-1958. Janne Holopainen oli mukana kuolemaansa 1940 saakka, pitkäaikaisia vaalivirkailijoita olivat myös Janne Väänänen ja Atte Rautiainen, Aaro Rissanen, Aarne Väänänen. 

Toisen maailmansodan jälkeen vaalilautakunnassa alkoi näkyä myös vasemmiston edustus. Vuoden 1945 kunnallisvaaleissa Kalle Hirvonen lienee vaalilautakunnassa edustamassa SDP:n jäseniä. Sen sijaan eduskuntavaaleissa 1945 näyttäisi, ettei vasemmiston edustajia lautakunnassa ollut. (Tatu Tolonen, Atte Rautiainen, Otto Itäkallio, Jalmar Heimonen, Erkki Niskanen, Janne Väänänen ja Aatu Väänänen, Eino Rahikka, Veikko Kainulainen). 1960- ja 1970-luvulla Mukaan tulevat mm. Pekka Räsänen, Santeri Hartikainen, Heikki Suhonen ja Unto Tikkanen. Kovin miesvoittaisa oli Pöljän vaalilautakunta 1970-luvun loppuun asti.

Pöljän koulu 1930-luvulla. Opettaja Elsa Väänänen. Tässä rakennuksessa
pöljäläiset äänestivät vuodesta 1907 alkaen. 
Pöljällä äänestettiin autonomian aikana koululla. Perinne jatkui sotien välisenä aikana, mutta ainakin vuonna 1956 presidentin valitsijamiesvaaleissa äänestyspaikkana toimi Kievarin talo. Maamiesseuran talona tunnetulla seurantalolla äänestettiin 1960-luvulta 1980-luvun alkuun. Muistanpa itsekin käyneeni  äänestämässä ensimmäisen kerran eduskuntavaaleissa seurantalolla 1979.

Pöljän seurantalo 1952.

Itsenäisyysvuonna 1917 järjesettiin eduskuntavaalit lokakuun 1.-2. päivänä. Pöljällä säästyneeseen ehdokaslistojen yhdistelmään on kirjattu joitakin tietoja vaalista. Äänioikeutettuja sanotaan olleen 377, äänioikeutta käytti 296. "Pois jäi noin 77, niistä suuri osa muuanne muuttaneita, toinen vanhoja ja sairaita (ainakin 5)." 29 pöljäläistä oli äänestänyt ns. otteella muualla. Ennakkoäänestäminen ei ollut tuolloin mahdollista. Jos henkilö halusi äänestää muualla kuin omassa vaalipiirissään, hänen piti hankkia kotivaalilautakunnasta ote, jolla sitten sai äänestää. Sanomalehti Savo antaa 6.10.1917 hiukan erilaisia lukuja, mutta ero näyttäisi syntyvän oteäänistä. SDP oli suurin puolue 129 äänellä, suomalaisten puolueiden vaaliliitto sai 87 ääntä ja Maalaisliitto 55.

Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa äänet jakautuivat seuraavasti: Kok 15, IKL 16, SDP 71, Pienviljelijäin ja maalaiskansanpuolueen vaaliliitto 1, ML+Edistyspuolue 171.

Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa: Kok 28, SDP 72, SKDL 74, ML+Edistyspuolue 195.

Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa: Kok 26, SDP 19, SKDL 119, ML+Kansanpuolue+SPP 240.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa: Kok 46, SDP 48, SKDL 133, Kesk 178, SMP 150.

Ennen itsenäistymistä Pöljän suurin puolue oli aina SDP, itsenäisyyden ajalla ML/Keskustapuolue otti suosituimman puoleen paikan. Työväenpuolueiden taistossa SKDL veti pitemmän korren ja ohitti kaikissa vaaleissa SDP:n 1970-luvun lopulle asti.

Ensimmäiset kunnallisvaalit Suomessa järjestettiin joulukuussa 1918. Alunperin vaalit oli tarkoitus järjestää maaliskuussa 1918, mutta sisällissodan oloissa niitä ei voitu järjestää. Äänestämässä kävi vain 5,7% äänioikeutetuista. Tuohon aikaan kylä kuului Maaningan kuntaan. Pöljältä oli kolme ehdokasta, Juho Halonen, Eino Savolainen ja Wille Pietarinen. Vuodesta 1924 alkaen pöljäläiset olivat mukana valitsemassa Siilinjärven kunnanvaltuustoa. Siilinjärven kunnallisvaaleista lisää tästä.

Naisia äänestäneistä näyttää olleen aina 1960-luvulle asti merkittävästi vähemmän kuin miehiä. Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa oltiin jo lähes tasoissa, 284 miestä ja 273 naista äänesti. Siilinjärveläiset kansanrdustajat Eino Laitinen, Katri-Helena Eskelinen ja Lauha Männistö olivat suosittuja.

Kievarin talo Pöljällä. Täällä äänestettiin presidentinvaalissa 1956.
Kekkosen valitsijamiehet saivat 233 ääntä. Pöljä oli Maalaisliiton ja
Kekkosen vahvaa tukialuetta.
Lähteet: Pöljän vaalilautakunnan arkisto1911-1981. Siilinjärven kotiseutuarkisto. Eduskuntavaalit 1970, Savo 6.1.1917, Otava 18.10.1906, Kuopion vaalipiirin kansanedustajat 1907- .







lauantai 3. kesäkuuta 2017

Höyryjunan kyydissä - rautatieliikenteen järjestelyista sata vuotta sitten

Ukko-Pekka 1009 sauhusi Pöljän pysäkin ohi 1.6.2017.
Kuva Jouni Kiimalainen.
Pöljän Kyläyhdistys on remontoinut vuodesta v. 1902 Savon radan liikennepaikkana toimineen Pöljän pysäkin. Pysäkin esineistöä on säilynyt varsin vähän, mutta Pöljän kotiseutumuseon kokoelmista löytyi kiinnostava kirja. Suomen Valtionrautatiet kustansi vuonna 1916 käsikirjan "liikenneosaston asema- ja huonepalvelijoille". Säilyneessä II osassa on määräyksiä tavaraliikenteestä. Kirja osoittautui kiehtovaksi kurkistusaukoksi menneisyyteen.

Painettu Keisarillisen senaatin kirjapainossa
Helsingissä 1916.
Jos vuonna 1916 halusi päästä töihin rautateille, ei saanut sairastaa tuberkuloosia tai olla värisokea. Tuberkuloosissa oli tartuntariski ja singnaaliliputhan olivat väreiltään vihreä ja punainen, joten värisokeus olisi voinut olla kohtalokasta. Erityisesti mainittiin, ettö väriaisti oli tutkittava Holmgrenin värivyyhdeillä sekä Nagelin ja Stillingin tauluilla.

Varsinkin ylemmilta virka- ja palvelushenkilöiltä edellytettiin raitista ja säännöllistä elämäntapaa. Lisäksi kaikkien rataosalla Petrograd (Pietari)-Perkjärvi palvelevien henkilöiden sekä Helsingin ja Viipurin asemien järjestelymestarien tuli olla venäjänkielentaitoisia. Lisäksi oli tietenkin kaikkiin tehtäviin omat tutkintonsa. Virkaohjesääntö takasi työntekijöille kaksi vapaapäivää kuukaudessa.

Pöljän pysäkki 1910-luvun asusussaan.
Työpäivät olivat pitkiä Pöljälläkin. 1910-luvun loppupuolella Pöljän ohitti vuorokaudessa jo kahdeksan junaparia mm. pikajunienkin pysähtyessä tarvittaessa. Wilhelm Ruuskanen aloitti Pöljän pysäkinhoitajana 1917. Hänen työpäivänsä alkoi puoli kuudelta aamulla, sillä postijuna tuli kuudelta. Sitä ennen piti sytytellä talvisin vaihdelyhtyjen tulet sekä lämmittää pysäkkirakennuksen uuneja. Illalla viimeinen juna ohitti pysäkin yhdeksältä.

Erikseen annettiin ohjeet keisarillisten junien ja vaunujen kulkemisesta. Ensiksikin oli kaikkien velvollisuus huolehtia, että juuri keisarilliset junat kulkevat ajassa tuottamatta ikävyyksiä tai vaaraa matkustajille. Asemilla näihin juniin saivat mennä vain ne, joilla oli siihen santarmipoliisihallituksen lupa. Työtehtävät on toimitettava "ilman hälinää ja hätäilyä".

Vähempiarvoinen liikenne lakkautettiin radalla viimeistään kuusi tuntia ennen keisarillisen junan tuloa. Kaikki liikenne ja työ loppui sitten tuntia ennen keisarillisen junan tuloa. Hallitsijan junan perään ei saanut laittaa uutta junaa ennen kuin sen ilmoitettiin saapuneen seuraavalle asemalle. Luonnollisesti kaikki "dresiinalla" ajamnen oli myös kiellettyä. Vaihteet oli tarkastettava erikseen ja niihin oli tarkastuksen jälkeen asetettava vahti. Ohjeet olivat pitkät ja tarkat, mutta keisarillinen juna kulki Suomen Valtion Rautateillä vain neljä kertaa.

Keisari Aleksanteri III Lappeenrannassa 1885.
Keisarillisina juhlapäivinä, joita vuodessa oli kymmennen (syntymä- ja nimipäiviä sekä Nikolai II valtaistuimelle nousun muistojuhla ja kruunauspäivä) 1 ja 2 luokan asemilla tuli juhlaliputtaa venäläisillä kansallislipuilla. Isommilla asemilla tuli toimeenpanna myös juhlavalaistus klo 20-22. Ikkunoihin tuli laittaa lisäksi neljä kynttilää tätä tarkoitusta varten erikseen valmistettuihin kynttilänjalkoihin. "Liikennetirehtöörin apulaisen on valvottava, että yllämainittuja määräyksiä tarkoin noudatetaan." 

Vuosisadan alkupuolella rautateillä kuljetettiin vielä paljon herkästi pilaantuvia elintarvikkeita, kuten maitoa. Sitä saikin tuoda asemalle vasta puoli tuntia ennen junan tuloa, kun pilaantumattomat tavarat piti tuoda vähintään tuntia ennen. Kuljetettiin eläimiä, jauhoja, sokeria, suolaa, jyviä, naftaa, dynamiittia, puutavaraa yms. Kirjassa on useita sivuja ohjeita makki- ja eläinlannan kuljetuksesta. Keinolannoittaminen oli vielä alkutekijöissään ja lantaakin kuljetettiin rautateitse.

Ajan arvoista kertoo paljon se, että vankiloissa kuolleiden henkilöiden ruumiit oli senaatin päätöksellä v. 1888 lähetettävä rahtitavarana ( 9 penniä/km) "Helsingin Aleksanterin Yliopiston tarpeeksi käytettäväksi anatoomisissa ruumiinleikkelyharjoituksissa".

Sylkykuppi Pöljän pysäkillä. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.
Kaikissa huoneustoissa, niinkuin odotussaleissa, eteisissä, päivystys- ja lepohuoneustoissa y.m. (sekä kaikissa vaunuissa) tulee olla vettä sisältävät sylkyastiat. SVR oman henkilökunnan tulee sekä itse tarpeen ollen niitä käyttää että osottaa yleisöä tekemään samoin. Tarttuvat taudit olivat vakava kansanterveyden ongelma, jota rautatiet omalta osaltaan pyrkivät ehkäisemään. Oli näytettävä mallia rahvaalle, joka ei aina terveysvalistusta uskonut?

Matkustajavaunun kalustukseen kuului vaunukamina, vesikarahvi ja laseja, halkolaatikko ja sylkyastia. Vaunuja valaistiin kaasulampuilla. Lämmitys oli talviaikaan kova työ, josta annettiin tarkat ohjeet. Vaunuissa ei saanut myydä hedelmiä, leivoksia yms. Lisäksi alkoholin nauttiminen oli kiellettyä. Kotieläimiä, kuten koiria, kissoja ja apinoita(!) sai kuljettaa matkustajavaunussa.

Varmasti kaikki käsikirjan määräykset eivät aina toteutuneet, mutta tavoite välittyy. Tarkasti, sääntöjä noudattaen, luotettavasti. Modernin maailman malli tihkui rautateiden myötä Savoon Matille ja Liisallekin ihmeteltäväksi.

Rautatieläisen virkalakki.
Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.
Lähteet: Käsikirja liikenneosaston asema- ja junapalvelijoille. Määräyksiä tavaraliikenteestä y.m. Helsinki 1916. Keisarillisia matkoja Kaakkois-SuomessaKeisarin juna, Nummelin, Rautatie ja maalaiskylä 1900-1965. siilinjärven kunnassa sijaitseva Pöljän pysäkki, tähän liittyneet rautatien toiminnot ja liikennepaikan merkitys kyläyhteisölle. 1983. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.






maanantai 8. toukokuuta 2017

Ensi kertaa äänestämään - eduskuntavaalihumua Pöljällä 1907

Suomessa valittiin demokraattisesti uusi eduskunta säätyvaltiopäivien tilalle 1907. Edellisenä vuonna säädetty vaalilaki antoi äänioikeuden miehille ja naisille, jotka olivat täyttäneet 24 vuotta. Kaikista köyhimmät jäivät tässäkin uudistuksessa ilman äänioikeutta, sillä verorästi tai köyhäinhoidon piirissä oleminen veivät äänioikeuden. Tällaisia suomalaisia oli noin 14 % äänioikeutetuista.

Vaaliin valmistauduttiin huolellisesti jo syksystä 1906 alkaen, äänestys järjestettiin maaliskuun 15.-16. päivä 1907, viikonpäivät olivat perjantai ja lauantai. Pöljällä äänestyspaikkana toimi kansakoulu ja äänestysaikaa oli molempina päivinä klo 9-20. Vaaliavustajaksi oli Pöljällä nimetty asioitsija Kusti Niskanen. Tuolloin lauantaikin oli työpäivä, joten varsinkin työväenliikkeen piirissä toivottiin, että äänestämään meneville annettaisiin työpäivä vapaaksi. Maaningalla muut äänestyspaikat olivat Haatala, Halola, Kurolanlahti, Käärmelahti ja Tuovilanlahti.

Pöljän vaalilautakunnan vaalilaki 1906. Aatu Väänäsen
jäämistöstä. Aatu Väänänen toimi 1920-luvulta alkaen Pöljän
vaalilautakunnassa. Asetuskokoelma oli jäänyt hänelle, kun se
muuttui vanhentuneeksi 1945.
Suurlakko oli pannut liikkeelle kansalaisten toiminnan ryöpyn: perustettiin erilaisia yhdistyksiä ja kansalaisliikkeet organisoituivat puolueiksi. Olen kirjoittanut Pöljän työväenyhdistyksen perustamisesta aiemmin. Mutta miten vaalityötä oikein tehtiin 1907? Pöljällä rientojen keskus oli Puustellin virkatalo. Vuosisadan vaihteessa sitä vuokrasivat Virtaset, päävuokralainen oli Aatu Virtanen.

Adolf (Aatu) Virtanen. Kuva Puustellin arkisto.
Sanomalehtien perusteella Pöljällä järjestettiin kolme isompaa vaalitilaisuutta. Nuorsuomalaiset pitivät ensimmäisen puhetilaisuuden 20.1. 1907. Tilaisuudesta on säilynyt Savon Työmiehen kuvaus "Kirje Pöljältä" (24.1.1907). Nimimerkki "Toveri" kertoo ensin Pöljän työväenyhdistyksen toiminnasta, oli levitetty Savon Työmiestä ja työväenkirjallisuutta. Yhdistys ei ollut vielä liittynyt SDP:n jäseneksi. Oli alettu maksaa piirille "agitsioniveroa", että saataisiin puhujia yhdistyksen tilaisuuksiin.

Nuorsuomalaiset olivat esitelleet tilaisuudessa ohjelmaansa, kuvanneet itseään yksimielisyyden ja sovinnon rakentajiksi. Nimimerkki Toveri kertoo, että esitelmän jälkeen tilaisuus piti keskeyttää, koska riitely ja epäsopu oli niin ankaraa. Toveri varoitti vielä lukijoitaan. "Muistakaa, ei ne paremmat ihmiset nytkän teistä itsestänne välitä, mutta teidän äänenne he tarvitsevat saada omille edustajilleen. Niitä he teiltä onkivat. (Savon Työmies 24.1.1907) Nursuomalaisten tilaisuus pidettiin todennäköisesti Puustellin talossa, sillä siellä oli myös seuraava, suomalaisen puolueen tilaisuus 8.2.

Suomettarilaisten agitaattori Pöljällä

"Pöljällä viime lauantaina suomal. puolueen agitaattori K. Aarnio selvitteli puolueensa ohjelmaa noin 40 kuulijalle. joista suurin osa oli työväkeä ja seassa muutamia perustuslaillisia isäntiä. 21/2 tuntia kestäneen esitelmän, jossa sosialisteja muistettiin, jälkeen sai toveri Mustonen puheenvuoron." Pöljän vaalitilaisuuksista meillä on vain Savon Työmiehen kuvaukset. Toveri Mustosella tässä tarkoitettaneen J.A. Mustosta, joka oli Savon Työmiehen toimittaja tuolloin.

Sosialistien ja suomalaisen puolueen näkemykset olivat hyvin kaukana toisistaan. Mustonen moitti erityisesti suomalaisen puolueen maatalousohjelmaa. Torpparien ja tilattomien maannälän tukkeena seisoi suomalainen puolue ja yksityinen omistusoikeus. Samoin kunnallinen äänioikeusuudistus oli työväenliikkeelle tärkeää. Varsinainen vaalitäky sosialisteilla oli 40 vuoden työuran jälkeen kaikille taattava 350 markan vanhuuseläke. Tuulentupia, sanoivat suomalaisen puolueen edustajat. Kiivas keskustelu jatkui aina puoli kahteentoista saakka yöllä. Lue Savon Työmiehen juttu tästä. Tilaisuudessa oli myös Juho Savolainen, Pyykankaan Jussina tunnettu innokas aktivisti naapurikylältä.

Puustellin talo, navetta ja peltoja 1952. Sotilasvirkatalo 1600-luvulta oli valtion vuokratila. Vuokraajista erityisesti
1902 taloon muuttaneet Virtaset olivat kylän kulttuuri- ja yhdistysrientojen kannattajia. Olipa kysymys raittiusatteesta, työväenyhdistyksen perustamisesta tai osuustoiminnan edistämisestä, niin Aatu Virtanen nousi esiin.
Kolmas vaalitilaisuus 6.3. oli työväenyhdistyksen järjestämä. Tilaisuus keskeytyi, sillä kokouspaikan lähellä Nissisen torpalla syttyi tulipalo, joka tuhosi asuinrakennuksen täysin. Talo oli ilmeisesti Taavetti Nissisen ja Maria Lovisa Halosen koti. Vaalitilaisuutta jatkettiin seuraavana päivänä. Vanhoilliset kyläläiset sanoivat, että Jumala rankaisee alituisesta kokouksissa ramppaamisesta tulipaloilla. Savon Työmiehen mukaan tulipalon aiheutti pitkään kylmillään olleen kamarin lämmittäminen.

Palvelusväki, työväki ja torpparit kutsuttiin erikseen vaalikokouksiin ennen vaaleja. Taavetti Ikäheimo ja Taavetti Kuosmanen olivat kokouksien kokoonkutsujina. Monin paikoin järjestettiin ns. leikkivaaleja, joissa harjoiteltiin äänestystä. Pöljällä sellaista ei ilmeisesti järjestetty.

Pöljän työväenyhdistys valitsi omaksi ehdokkaakseen Aatu Virtasen ja hänestä tulikin Kuopion läntisen vaalipiirin sosiaalidemokraattien listan varaehdokas tunnuslauseela "Nälkäisille leipää".

Vaalitapahtuma onnistui Pöljällä hienosti. Äänioikeutetuista 79% äänesti ja hylättyjä ääniä ei ollut lainkaan!

Nuorsuomalaiset saivat 217 ja SDP 143 ääntä Pöljältä.
Muiden kannatus oli kovin vähäistä.
Kuvassa Virtasia ja Pietarisia. Molemmat suvut olivat tulokkaita Pöljän kylällä.
Aatu Virtanen istumassa vasemmalla ensimmäisenä, Ville Pietarinen istuu keskellä.
Kuva Puustellin arkisto.
Pekka Valtonen, Pöljän työväenyhdistyksen pitkäaikainen
puheenjohtaja. Kuva Lassilan arkisto.


Lähteet. Maaningan henkikirja 1905Savotar, Savon Työmies ja Otava 1906-1907Suuri adressi PöljälläSuurten myllerrysten keskelläVaalitulos 1907 Pöljällä

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Pohjolanmäen koulupiirin asujaimisto 1940-luvun lopulla

Pohjolanmäen koulu. Kuva Vilholan arkisto.
Pohjolanmäen talon arkistosta löytyi Aatu Väänäsen lyijykynällä luonnostelema luettelo: "Pohjolanmäen koulupiirin asunnota ja perheenpäämiehet väestölaskentaa varten." Luetteloa voi tarkastella täältä. Aatu luetteli asunnot perinteisesti kylän talonumeroinnin mukaan. Niinpä "mökkiläiset" on laitettu talojen alle. Listalla on kaiken kaikkiaan 100 asuntoa ja perheenpäämiestä. Perheenpäämiehiä voivat olla myös naiset. Kylällä oli useita leskiä ja itsellisiä naisia.

Pohjolanmäen koulun äitienpäiväjuhla 1949. Kuva Elvi Sonnisen albumi.
Kylä nousi jaloilleen sodan jälkeen, syntyi paljon lapsia, rakennettiin innolla arkea. Talkoot ja keskinäinen arkinen apu olivat tavallista. Oli pulaa rahasta, työvälineistä ja rakennustarpeista, mutta tekeviä käsiä löytyi.

Perunannostotalkoot Pellonpäässä 1952.
Rukiinleikkuutalkoot Hoikilla, Rytkökän pellolla 1950-luvun alussa.
Kuva Irma Roivaisen albumi.
Pohjolanmäen oppilaita 1956. Opettaja Elsa Rahikka.
Oppilaita kouluun riitti. Vuosina 1942-1949 koulussa oli 192 oppilasta. Heidän nimiään pääset tarkastelemaan tästä. Ote Pohjolanmäen koulun yhdistetystä oppivelvollisten luettelosta sekä nimi- ja arvostelukirjasta 1942-49. (Siilinjärven kunnan arkisto)


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Myrskyn matkassa - kansanedustajien kohtaloita Pohjois-Savossa

Vuosina 1916-1917 Pöljän työväentalolla kävi kaksi Kuopion läänin läntisen vaalipiirin eduskuntavaaliehdokasta, Tahvo Hiekkaranta ja Hanna Kohonen. Molemmat tulivat valituksi, tosin Tahvo vain vuoden 1916 vaalissa. Näiden kahden kansanedustajan vaiheissa kiteytyy työväenliikkeen tarina valtakunnallisestikin. Hanna Kohonen kulki radikalismin tien katkeraan loppuun saakka, Tahvo Hiekkaranta tuli valinneeksi toisin.

Sanantuoja 24.8.1916
Maaningan työväenyhdistys perustettiin 16.9.1906. Jonkinlaista toimintaa oli ollut jo aiemminkin, mutta syksyllä 1906 alettiin valmistautua ensimmäisiin eduskuntavaaleihin. Yhdistys kokoontui "Lakkosen torpalla", jäseniä oli 16. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Tahvo Hiekkaranta (vuoteen 1906 Hoffrén). Pöljän työväenyhdistys toimi Maaningan yhdistyksen jäsenjärjestönä. Siilinjärvellä työväenyhdistys oli perustettu jo suurlakkosyksynä 1905.

Hiekkaranta oli syntynyt 26.12.1879 Maaningan Halolassa. Kansakoulun lisäksi hän oli käynyt kansanopiston. Isältään torppari Hiekkaranta oppi räätäliammatin. Myöhemmin Hiekkaranta toimi myös kauppiaana Kurolanlahdessa. Hän toi osuustoiminta-aatteen pitäjään ja oli aktiivinen torpparien olojen kohentamisessa. Ehtipä Hiekkaranta toimia vuonna 1913 Siilinjärvenkin työväenyhdistyksen sihteerinä. Valinta 1916 kansanedustajaksi kertoi vankasta luottamuksesta alueen työväestön parissa.

Miten Hiekkaranta suhtautui aseelliseen kapinaan 1918?  Pohjois-Savo jäi sisällissodassa nopeasti valkoisten haltuun. Helmikuun alussa 1918 käytiin lyhyt taistelu Kuopion herruudesta, joka päättyi valkoisten voittoon. Voittajat ryhtyivät seulomaan syyllisiä kapinaan ja valtiopetokseen.

Tahvo Hiekkarantakin pidätettiin kotoaa Kurolanlahdesta 14.2. 1918 ja vietiin Kuopion lääninvankilaan. Saatekirjeessä pidättäjät kertoivat, että Hiekkaranta oli Maaningan punakaartin jäsen ja perustaja, kapinaan kiihottaja ja punakaartiin pakottaja. Erityiseksi synniksi laskettiin Karttulan ja Kuopion matka 2.2.-3.2.1918, sillä se tulkittiin siten, että Hiekkaranta olisi mennyt pyytämään Karttulan punakaartilta apua Maaningalle.

Helmikuun alku 1918 tavattoman jännittynyt Kuopion alueella. Maaseudun työväenyhdistykset ja suojeluskunnat seurasivat Kuopion tilanteen kehittymistä. Suojeluskunta kuunteli puheluita, joten työväenyhdistykset viestejä kuljettivat viestejä muuten. Tahvo Hiekkaranta oli merkittävä työväen johtaja alueella, joten häneltä odotettiin vastauksia. Lähdetäänkö Kuopioon vai jäädäänkö odottamaan tilanteen kehitystä? Pöljältäkin käytiin Maaningalla yhdistysasioissa, sillä matkasta oli maksettu korvausta.

Käsillä olevan aineiston pohjalta näyttää siltä, että Hiekkaranta ei ollut aseellisen toiminnan kannattaja. Hän väitti kuulusteluissa ottaneensa jo 11.11.1917 vastustavan kannan punakaarteihin. Kuopion sos.dem. piiritoimikunta oli kaartien perustamiseen kehoittanut kiertokirjeessään. Todistettavasti Maaningan pitäjässä ei myöskään toiminut punakaarteja. Toisaalta helmikuun alussa Hiekkaranta ehkä hoiperteli kahden vaiheilla. Hän kävi Kuopiossa ottamassa selvää tilanteesta, mutta ei enää päässyt kasarmeille punaisten luokse. Suojeluskunnan lausunnossakin sanottiin, että Hiekkaranta "ei ehtinyt perustaa punakaartia, vaikka aikomus oli."

Maaningalla jäätiin odottavalle kannalle. Hiekkarannan todistuksen mukaan menohaluja olisi täälläkin ollut, mutta hän sai miehet rauhoitettua. Suojeluskunta sen sijaan näki Hiekkarannan kiertelyt kylillä kapinaan lietsomisena. Hänellä oli hyvämaineisia puolustajia, kuten varatuomari Ukko Andersin ja kauppias K.J. Canth Kuopiosta.

Tahvo Hiekkaranta tuomittiin kesällä 1918 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen avunannosta valtiopetokseen, samalla hän menetti kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi. Yleinen armahduslaki lyhensi tuomiota. Niinpä Tahvo Hiekkaranta oli valittiin jo 23.3.1919 Maaningan sos.dem. kunnallisjärjestön tilintarkastajaksi ja piirikokokousedustajaksi. Samoin hänet valittiin valmistelemaan syksyn 1919 kunnallisvaaleja. Niissä hänet valittiin kunnanvaltuustoon.

Kuopion alueen poliittinen kartta oli vain ratkaisevasti muuttunut. Hiekkaranta oli liian maltillinen kommunismiin kääntyneessä Pohjois-Savossa. Kommunistinen Savon Kansa otti varsin ilkeästi Tahvon hampaisiinsa 21.3.1920:

Eräs lahjoittaja-sosiaalidemokraatti. Oikeistososiaalidemokraattien edustawimpia miehiä täällä parhaillaan pidettäwässä oikeistolaisten sos.dem. piirikokouksessa on ent. kansanedustaja, kiewarinpitäjä ja kaupanhoitaja Tahvo Hiekkaranta Maaningalta. Joku aika sitten lahjoitti tämä herra 2,000 markkaa Turun suomalaiselle yliopistolle. Toivotaan, että herra Hiekkaranta liioista rahoistaan lahjoittaisi jonkun pyöreähkön summan myös Kuopion puolen työwäenliikkeen noskelaisille hajoittajille, ettei heidän tarvitsisi pyrkiä kärkkymään ja juonittelemaan työwäenjärjestöille kuuluvia waroja kaikenlaisille pikkuporvarillissosiaalidemokraattisille hajuvesiyhdistyksilleen.

Tahvo Hiekkaranta karisti Maaningan pölyt jaloistaan. Hän muutti Kuopioon, kävi ilmeisesti 1920-luvulla Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Asettui lopulta Helsinkiin, jossa kuoli 11.9.1947.

Hanna Kohonen. Kuva Kansallinen
biografiakeskus.
Hanna Kohonen oli syntynyt Iisalmessa 11.10.1885. Hänet valittiin 1917 vaaleissa Kuopion läänin läntisestä vaalipiiristä SDP:n kansanedustajaksi. Niinpä hän oli Helsingissä, kun kapina alkoi. Hänen puolisonsa oli toimittaja, kansanedustaja Jalo Kohonen. Kohonen toimi kuopiolaisen työväenlehti Sanansaattajan toimittajana.

Molemmat puolisot osallistuivat punaisten kansanvaltuuskunnan toimintaan 1918, Hanna toimi elintarvikeosaston toimitsijana ja Jalo oli kansanvaltuuskunnan raha-asiavaltuutettu. Puolisot joutuivat pakenemaan punaisten tappion myötä Neuvosto-Venäjälle.

Molemmat kuolivat Stalinin vainojen uhrina, Jalo 1935 ja Hanna karkotettuna Karagandan työleirillä 22.4.1944.

Jalo Kohonen. Kuva Kansallinen biografiakeskus.
Olisiko Tahvo Hiekkarantakin ajautunut Neuvostoliittoon, jos olisi tullut valituksi kansanedustajaksi 1917? Kapinan alkaessa hän olisi ehkä ollut Etelä-Suomessa. Vastuuntuntoisena ja monitaitoisena miehenä hän olisi voinut sotkeentua kansanvaltuuskunnan hallintoon ja sitä kautta niin raskaisiin syytteisiin voittajien taholta, että maastapako olisi ollut välttämätön. Nyt valinta tuli tehtyä Karttulan ja Kuopion matkojen perusteella helmikuussa 1918.

Pöljän työväenyhdistys 1918-1920.

Lähteet: Maaningan työväenyhdistyksen arkisto. Työväenarkisto. Siilinjärven työväenyhdistyksen arkisto. Siilinjärven kotiseutuarkisto. Pöljän työväenyhdistyksen arkisto. Siilinjärven kotiseutuarkisto. Stalinin vainoissa 1937-38 rangaistujen Suomen eduskunnan entisten jäsenten luetteloHanna KohonenTahvo Hiekkaranta, valtiorikosylioikeuden aktitKansanedustaja Tahvo HiekkarantaKansallinen biografiakeskus, Sarlund, Kansanedustaja kirjanpitäjänä. Teoksessa Koottua Kurolanlahdesta, poimittua Petsamosta. Toim. Anu Rissanen. Sanantuoja 1916Savon Kansa 1919-1920Kohti itsenäisyyttä Pöljällä 1916Vallankumoushuumaa ja lakkoilua - itsenäisyysvuosi 1917 Pöljällä

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Höyrylaivalla Pietariin - Aaron ja Idan häämatka

Pulasteen talo Pöljällä 1910-luvulla.
Aaro Rissanen ja Ida Toivanen vihittiin Pöljällä Pulasteen talossa 17.8. 1900. Aaro Rissanen muisteli hääpäiväänsä vanhoilla päivillään ja onneksi muistelus on pysynyt tallessa. Sattumoisin juuri tuolloin elettiin kylällä suuren muutoksen aikaa. Kuopio-Iisalmi radan rakennustyöt olivat ehtineet Pöljälle. Radanrakentajat toivat uutta vipinää kylän elämään. Esimerkiksi koulun oppilasmäärä tuplaantui vuosina 1900-1902. Junaliikenteen alkaminen 1902 tulisi sitten muuttamaan syrjäisen kylän arjen.

Aaro Rissanen syntyi 1.11.1869 Nilsiässä. Hänen isänsä oli Påhl Rissanen ja äitinsä Stina Lovisa Kekäläinen. Stina Lovisan äiti oli Maria Väänänen. Synnyinkoti oli Sirppilahdessa.

Kuva Maaningan kunnanarkistosta.
Aaro haki polkupyöräajokorttia.
Muistelmissaan Aaro sanoi ihan suoraan, että isä kehoitti poikaa lähtemään maailmalle tienaamaan elantonsa. Aaron eno, rahtilaivan päällikkö Antti Kekäläinen lupasi Aarolle töitä laivallaan Eno kuitenkin kuoli yllättäen, joten oli turvauduttava toisen sukulaisen, Aaro Väänäsen apuun. Niinpä v. 1890 Aaro Rissanen muutti Kuopioon ja aloitti laivamiehen uransa. Ensimmäisenä kesänä hän toimi kokkina, toisena kesänä jo vanhemman laivamiehen töissä. Aaro mukaan laivalla mies tienasi seitsemässä kuukaudessa 315 mk, kun rengin vuosipalkka oli 70-80 markkaan vuodessa. Rahtilaivasta Aaro eteni sitten matkustajalaiva Savottareen.

Aaro Rissanen siirtyi rahtilaivalta Savottareen.
Laiva kulki Kuopio-Viipuri -reitillä.
Mutta elokuussa 1900 Aaro Rissanen oli menossa naimisiin. Pulasteelle morsiamen kotiin oli kutsuttu koko Pöljän kylä. Oli sukulaisia läheltä ja kaukaa. Aaro mainitsee erikseen Pekka Savolaisen Pieksäntaipaleelta sekä Kalle Venellin. Lisäksi rautatieläisten sattumalta paikalla ollut lääkäri tuli kuokkimaan häihin. Hän näki Pitkänjärven yli Solalta, että vastapäätä juhlitaan. Vihkimisen suoritti Maaningan vt. kirkkoherra Antti Haikola. Pappi oli paikalla nuorikkonsa kanssa, Haikola oli saanut pappisvihkimyksen edellisenä vuonna ja oli Maaningalla ensimmäisessä toimessaan.

Vielä kuusikymmentä vuotta hääjuhlan jälkeenkin Aaro muisti yhden vieraan erityisesti, Pulasteen talonväen ystävä oli Pöljän koulun opettajatar Fanni Blomqvist.
Pöljän koulun opettajatar Fanni Blomqvist.
Vihkiäispäivä oli lämmin ja aurinkoinen. Jollakin oli viulu mukana ja juhlaväki "mäni yhtenä mylläkkänä sen elokuisen illan." Sulhanen ei tanssinut. Morsian Ida sen sijaan lienee pyörähdellyt väen mukana. Ida Toivanen oli omiensa joukossa, sillä hänen äitinsä oli Maria Väänänen Pöljän kylältä ja isänsä Aaro Toivanen samalta kylältä. Ida oli syntynyt 17.3.1868.

Aamulla varhain lähdettiin hevoskyydillä Siilinjärvelle ja siellä hypättiin höyrylaiva Neidin kyytiin Kuopioon. Aaro Rissanen oli edennyt mermiehen urallaan, hän toimi nyt perämiehenä Kuopio - nimisessä höyrylaivassa. Kuopio purjehti Viipurin kautta Pietariin asti.

Kaleva -laiva Kuopion satamassa, Aaro Rissanen toimi tällä laivalla perämiehenä
 neljä kesää. Vuonna 1900 hän työskenteli Kuopio -laivalla.
Laivalla pariskunnalle järjestettiin vielä uusi juhla punaviineineen ja ruokineen. Pääemäntä Karoliina Väänänen oli myös Aaron sukulaisia. Näin iloisissa merkeissä alkoi häämatka Pietariin. Koko matkan oli hyvä purjehdussää, Aaro teki töitä ja Ida sai nauttia matkasta. Vuosisadan vaihteessa höyrylaivaliikenne oli vilkasta. Aaron mukaan laivoilla oli kaiken maailman turisteja ja vaikka minkä kielen puhujia: "Niiden kanssa sai melskata vaikka millä tavalla että jollaki tavalla tuli toimeen."

Matka Kuopiosta Pietariin vei kaksi vuorokautta. Vuonna 1900 ajettiin Leppävirran ja Savonlinnan reittiä Viipuriin, Uuraan sataman ja Koiviston kautta Suomenlahdelle ja Pietariin. Siellä Aaro sai esitellä metropolin ihmeitä nuorikolleen. Katsastettiin Iisakin kirkko ja Pietari Suuren patsas, käytiin eläintarhassa ja sirkuksessa, kierrettiin Pietarin tavarataloja. "No Se Ensimmäinen Häämatka oli Sellaista Seikkailuva. Ja sittä sitä lähettin sitä Arkielämän taisteluva Elämään."

Ida ja Kalle Rissanen 1910. Kuva Nestor Halosen arkisto.
Aaro Rissanen perämiehen vormussaan 1903.
Kuva Juha Romo.

Arkielämän taistelu aloitettiin Kuninkaankatu 12 vuokralaisena Kuopiossa. Osoite ja talo oli kyllä Kuopion hienoin. Kyseessä oli Kuopion vanha pappila. Vuosisadan vaihteessa rakennusta hallinnoi lehtori Carl Arnold Therman, kirkonisäntä ja kunnallinen vaikuttaja.

Kuninkaankatu 12 Kuopiossa. Tässä talossa Aaro ja Ida asuivat 1900-1904.
 Rakennus on Kuopion vanha pappila.
Aaro ja Ida Rissanen muuttivat Pöljälle 1904-05.

Kiitos Juha Romolle dokumentista ja kuvista ja Marja-Liisa Kankaiselle kirkonkirjojen ja Kuopion osoitekalenterin penkomisesta.


Lähteet: Aaro Rissasen kirjoittama muistelu 1960-luvulla. Juho Romon hallussa. Aaro Rissasen haastattelu 1960 , Kotus. Kaleva Kuopion satamassa, Nilsiän srk kirkonkirjat, Maaningan srk syntyneiden ja kastettujen luettelo, Sukututkijan loppuvuosiOsoite- ja ammattikalenteri Kuopion kaupunkia ja ympäristöä vartenKuopion vanha pappilaKaleva laivaPapiksi vihityt Kuopion-Oulun hiippakunnassa 1851-1939

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tauti tulee ja tappaa - eikä sotakaan silittele

Suomi itsenäistyi joulukuussa 1917, mutta itsenäisen valtion ensimmäisiä vuosia varjostivat sisällissota ja influenssa-aallot, jotka toivat surua ja epävarmuutta ennestäänkin ankaraaan elämäntaistoon. Erityisesti pelkoa ja huolta aiheutti espanjantauti.

Espanjantaudiksi sanotaan vuonna 1918 maailmassa levinnyttä influenssaa, joka osoittautui tappavan vaaralliseksi. Sairastuvuus tautiin oli korkea, se tarttui hanakasti ja jätti potilaisiin vakavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta ja aivokalvontulehdusta. Euroopan ensimmäinen tautitartunta ilmeni Ranskan Bordeauxissa huhtikuussa 1918. Suomeen tauti ehti jo kesäkuun lopulla 1918.

Vuosi 1918 oli Suomessa kuolleisuuden suhteen poikkeuksellinen. Maassa kuoli 95 000 ihmistä. Se oli 45 000 ihmistä enemmän kuin normaalivuonna. Maaningallakin pappi sai kirjoitella maalis-huhtikuussa ihan uudenlaisia kuolinsyitä. Erik Väänänen, Petter Johannes Korhonen, Otto Niiranen, Kalle Kinnunen, Toivo August Lehtola kaatuivat vapaustaistelussa, Taavetti Taavetinpoika Miettinen Pöljältä kuoli haavoittuneena Viipurissa.

Aatami Pekanpoika Mielonen "mestattiin" eli ammuttiin Suomenlinnan pakkotyölaitoksella, Janne Rautiainen Pöljän kylältä  ammuttiin Viipurissa kapinallisena, Johannes Eskelinen kuoli Kuopion vankileirillä sairauteen ja Susanna Paavontytär Karppinen sai surmansa Raudun valtauksessa. Juho Arvid Smolanderin oli taas vanginvartija ampunut Tuusniemellä. Olojen sekavuudesta kertoo se, että Taavetti Julkunen oli jo joutunut kuolleiden kirjaan, mutta on viivattu yli ja merkitty: "Elää".

Kurolanlahden suojeluskunnan entinen päällikkö kauppias Sorsa ampui suojeluskuntatoverinsa Heikki Miettisen 10.4.1918. Tämän jälkeen hän ampui itsensä. Paikkakunnalla tämä herätti tavantonta mielenkuohua. Surman syy jäi selvittämättä, mutta Sorsa oli ollut kiihtynyt ja levoton jo pitkään. Tästä syystä hän oli luopunut suojeluskunnan päällikköydestä pari viikkoa ennen murhaa.

Kaikenkaikkiaan Maaningalla syntyneitä sotasurmauhreja oli 20. Se on paljon pieneen pitäjään, mutta vähän verrattuna rintamaiden sotasurmalukuihin. Lisäksi lukumäärä on epävarma, sillä tarkemmin tutkiessa Maaningan listalla oli Leppävirralla, Keiteleellä ja Karttulassa syntyneitä.

Espanjantauti ehti levitä Suomessa laajalle ennenkuin se havaittiin, koska normaaleinakin vuosina kulkutautikuolleisuus oli korkea. Pöljällä ja Maaningalla kuoltiin hinkuyskään, tulirokkoon, keuhkokuumeeseen, lavantautiin ja kurkkumätään. Tuberkuloosiin kuoli joka kuukausi useita ihmisiä. Eipä isorokkokaan ollut kadonnut. Pöljällä siihen kuoli Helga Partanen 1918.

Lapsikuolleisuus oli erittäin suurta vielä 1920-luvullakin.
Kuvassa Janne ja Aino Holopaisen poika Pauli Olavi vuonna 1926
Holopaalan pihamaalla. Taustalla Tyynelä.
Kuva Aino Jormalainen.
Kesällä 1918 lievästi kohonnut influenssakuolleisuus ei kiinnittänyt kenenkään huomiota. Maaningallakin kuolleisuus nousi  jo heinäkuussa. Normaalisti pitäjässä kuoli noin 10 ihmistä kuukaudessa, mutta heinäkuussa 1918 jo 19. Taustalla saattoi jo tuolloin olla espanjankuume. Ensimmäinen virallisesti espanjantautiin kuollut Maaningalla oli 2-vuotias Milda Maria Juhontytär Utriainen (Pöljä n:ro 17) 2.9.1918. Viisi päivää myöhemmin kuoli 13-vuotias Lyyli Susanna Aarontytär Korhonen (Pöljä n:ro 18).  Espanjantauti levisi ihmisestä ihmiseen ja silloin liikennepaikat olivat taudille otollisia. Pöljä oli kylä rautatien varrella.

Espanjantauti roihahti lokakuussa täyteen vauhtiin. Kokonaiskuolleisuus kasvoi kolminkertaiseksi, Kahdessa kuukaudessa Maaningalla kuoli espanjantautiin/keuhkotulehdukseen/kuumeeseen/yskään 26 ihmistä. Tämä on lähes kaksinkertainen kuolleisuus normaaliin verrattuna. Savon Sanomatkin uutisoi 3.10. Maaningan epidemiasta. Tauti kaatoi kokonaisia kyläkuntia vuoteenomaksi. Sairastuneita oli joka puolella pitäjää: Tavinsalmella, Tuovilanlahdessa, Hamulassa, Pöljällä, Halolassa ja Kurolanlahdessa. Rautatie, tiet ja laivaliikenne edistivät taudin leviämistä.

Loppuvuodesta 1918 tauti hävisi ja kaikki huokaisivat helpotuksesta. Mutta influenssa palasi ankarana keväällä 1919. Kuolinsyynä espanjantauti mainittiin uudestaan 19.4. 1919. Silloin Antti Taavetinpoika Rautiainen kuoli Kurolanlahdessa 31-vuotiaana. Pöljältä kuolevat espanjantautiin toukokuussa asioitsija Kustaa Paavonpoika Niskanen ja torpparintytär Iida Takkunen. 

Kolmas taudin ryöpsähdys tuli vielä vuodenvaihteessa 1919/1920. Helmikuussa 1920 kuolleiden kirjaan on kirjattu seitsemän espanjantautiin kuollutta. On muistettava, että diagnoosi oli summittainen ja moni keuhkotulehdus, keuhkokuume, aivokalvontulehdus tai vanhuksen yhtäkkinen heikkenimnen tarkoittivat todennäköisesti influenssakuolleisuutta. Taudin leviämisen alkupisteenä aikalaiset pitivät Kuopion tammimarkkinoita, jotka kokosivat seutukunnan maalaiset yhteen. Tällä kertaa markkinatuliaisena tulikin tauti.

Aikalaiset tiesivät taudin leviämisestä ja hoidosta. Lehdissä kehoitettiin pesemään kädet ja varomaan joukkokokouksia influenssan aikaan. Potilaiden tuli levätä vuoteessa, kunnes kuume oli kunnolla hävinnyt. Valitettavasti tuolloisissa sosiaalisissa oloissa näitä ohjeita eivät kaikki voineet noudattaa. Perheenjäsenet sairastuivat yhtäaikaa. Työtä oli kuitenkin tehtävä, että olisi ollut ruokaa ja lämpöä. Asuttiin ahtaasti ja puhtaudessa oli parantamisen varaa.

Influenssat ja muut kulkutaudit aiheuttivat vielä pitkään korkeaa kuolleisuutta. Esimerkiksi vuonna 1924 Maaningalla saavutettiin alkuvuodesta lähes espanjantaudin aikaisia kuolleisuuslukuja. Se oli aikaa ennen rokotuksia, neuvoloita ja penisilliiniä.

Lähteet: Maaningan srk arkisto, kuolleet 1917-1924., Savon Sanomat; Savo, Savotar, Savon Kansa 1918-1920, Suomen sotasurmat 1914-1922, Valtiorikosoikeuden aktit,  Linnanmäki, Espanjantauti Suomessa. Influenssaepidemia 1918-1920.






maanantai 3. huhtikuuta 2017

Salomo Savolainen - kansanedustaja ja työväenvaikuttaja Pöljältä

Museoviraston kuvista sattui silmiini Salomo Savolaisen kuva. Kuvan sanottiin olevan vuodelta 1918.

Salomo Savolainen päästyään punavankeudesta. Museovirasto.
Kuvassa kiinnittää huomiota mieshenkilön resuisuus, hän on selvästikin kokenut kovia. Toisaalta olemuksessa on jotakin hyvin ryhdikästä ja katse on suorastaan haastava. Huonekalut, maljakot ja kukat kertovat ihan kohtuullisesta elintasosta. Hetken jopa ajattelin, että henkilö on ollut punaisten vankina. Tarkempi perehtyminen kertoi kuitenkin, että kuvassa on Kuopion Työväen Neuvoston jäsen Salomo Savolainen, joka oli vapautunut vankilasta huhtikuussa 1920.

Salomon Savolainen syntyi 30.9. 1883 Pöljällä Laurilan talossa N:ro 22. Nykyisin talo tunnetaan Pohjolanmäkenä. Salomon vanhemmat olivat mäkitupalainen David Savolainen ja Liisa Erholz. Salomonista kasvoi isokokoinen mies, "jättiläinen", mutta elämän alkutaival oli vaikea. Pohjolanmäen silloinen isäntä Paavo Niskanen hätäkastoi pojan ja papin kasteelle Maaningalle lapsi vietiin vasta 3 kuukauden ikäisenä.

Pohjolanmäen sauna 1910-luvulla. On mahdollista, että Salomo syntyi
tähän savusaunaa. Kuva Eva Wäänänen, Pohjolanmäki.
Salomo kävi kansakoulun, mikä ei ollut itsestäänselvää 1800-luvun loppupuolella Pöljällä. Kansakoulu perustettiin v. 1894 ja oma koulurakennus saatiin 1896. Vuonna 1899 Salomo muutti Kuopioon ja aloitti työt Isak Löf Oy:n palveluksessa. Hän työskenteli samassa työpaikassa aina kapinakevääseen 1918 saakka.

Isak Löfillä oli rautakauppa, joka operoi koko Itä-Suomen alueella. Löfillä myytiin  kaikenlaisia rautatavaroita ja rakennusaineita, maanviljelys- ja meijerikoneita, värejä ja vernissoja. Salomo Savolainen oli pidetty, ahkera ja rehellinen liikeapulainen. Hän liittyi 1917 , Suomen Kauppa- ja liiketyöntekijäinliiton Kuopion osastoon n:ro 5.

Savotar 19.12.1917
Miksi Salomo Savolainen joutui vankileirille ja vankeuteen? Ensiksikin Savolainen osallistui työväenliikkeen toimintaan aktiivisesti. Liikeapulaisena hänellä oli yhdistystoimintaan tarvittavia taitoja. Hän kuului Kuopion lakkokomiteaan marraskuussa 1917 suurlakon aikaan. Lakon aikana sattui väkivaltaisuuksia ja ns. Haminan huligaanit kävivät mellastamassa kaupungissa. Lakkokomitea organisoi lakon aikana järjestyskaarteja, joista syntyi sitten Kuopion punakaarti. Tämä oli erittäin raskauttavaa, kun keväällä 1918 valkoiset jakoivat oikeutta kapinasta laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan ja maanpetoksellisesta vehkeilystä venäläisten kanssa.

Toiseksi Salomo Savolainen kuului Kuopion Työväen Neuvostoon 1918 ja hän oli mukana 31.1.1918 kokouksessa, jossa muotoiltiin kapinaan kehoittava ja innostava julkilausuma Koko Sawon työwäenluokka porwariston wallankaappausta wastustamaan Tekstin takana lienevät olleen Taavi Tainio ja Antti Mäkelin, mutta Salomo Savolaista pidettiin myös vastuullisena tekstiin. Se onkin paikoin aika roisia luettavaa:

...päättää Kuopion järjestäytyneen työwäwn neuvosto, että työwäen järjestyskaartin on lujasti ja järkähtämättömästi seisottawa aseissa. Eikä aseellistakaan taistelua saa jättää yksinomaan järjestyskaartien tehtäwäksi, waan täytyy koko tyäwäen niin maaseudulla kuin kaupungissakin, ottaa taistelu omakseen ja warustautua mahdollisuuden mukaan, waikkapa ei olisikaan parempia aseita kuin wanhoja haulikoita,kirweitä, wiikatteita, puukkoja ja lujia seipäitä. (Savon Työmies 1.2.1918)

Lisäksi Salomonia syytettiin sala-ampujaksi. Kuopion taisteluissa punakaartin väitettiin ampuneen Kansalliskauppa Oy:n talon ullakolta suojeluskuntalaisia kadulle. Savolainen myönsi ostaneensa kiväärin 100 markalla, mutta kiisti jyrkästi ampuneensa sillä ketään. Hän myönsi käyneensa Kansalliskaupan rakennuksessa, mutta ihan muusta syystä. Ilmeisesti Savolainen oli kuulunut syksyllä punakaartiin, mutta hän ei mennyt tammikuussa 1918 kasarmille, jonne punaiset olivat linnoittautuneet eikä osallistunut aseelliseen taisteluun. Hänet vangittiin 29.3. 1918 Kuopiossa ja vietiin vankileirille.


Kuopion kasarmit, vankileiri 1918. Museovirasto.
Periaatteessa Salomo Savolaisen tilanne oli hyvin vakava. Häntä pidettiin työväen johtajana Kuopiossa, hän oli kiihottanut työväestöä kapinaan, organisoinut Riennon urheiljoista punakaartia ja hänen väitettiin ampuneen suojeluskuntalaisia Kansalliskaupan ullakolta. Keväällä ja kesällä 1918 tällaisella syytearsenaalilla mentiin kohti kuolemantuomiota.

Savolaisen oikeusprosessi eteni onneksi hitaasti. Häntä kuulusteltiin 6.4. alustavasti ja 30.5. uudestaan. Oikeutta istuttiin 4.7. 1918 Kuopiossa. Valtiorikosoikeuden syyttäjä Hjalmar Granfelt vaati Savolaiselle kuolemanrangaistusta.  


Hjalmar Granfelt 1910-luvulla Kuopiossa. Hänestä tuli myöhemmin
oikeusministeri ja Helsingin yliopiston professori. Kesällä1918
 hän toimivaltiorikosoikeuden syyttäjänä Kuopiossa.
Kuva Museovirasto.
Oikeus katsoi Savolaisen tehneen itsensä syypääksi sekä maan- että valtiopetokseen erittäin raskauttavain asianhaarain vallitessa ja harkitsee oikeaksi tuomita hänet pidettäväksi elinkaautisessa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Kuolemantuomiota ei siis kuitenkaan tullut.

Savolaista koskevien valtiorikosoikeuden asiakirjojen joukossa on häntä ylistäviä mainetodistuksia työtovereilta ja kuopiolaisilta liikemiehiltä. Esimerkiksi liikemies Matti Nevala kirjoitti lausunnossaan: Niiden kahdeksan vuoden kuluessa jolloin olen edellämainitun Salomon Savolaisen tuntenut, olen oppinut tuntemaan hänessä mitä luotettavimman ja kunnollisimman miehen. Aina täyttäen lupaamansa tehtävät sekä ehdottomasti rehellisenä miehenä on hän ollut toverina ensiluokkainen ja toveripiireissä erittäin pidetty... Vaikka hän mielipiteiltään on ollutkin kiivas sosialisti, en kuitenkaan ihmisenä hänet hyvästi tuntien voisi uskoa, että hän olisi tehnyt itsensä syypääksi niin suureen rikokseen, että ansaitsisi elinkautisen kuritushuonerangaistuksen. 

Salomo Savolainen istui elinkautista tuomiotaan noin kaksi vuotta. Hänet armahdettiin huhtikuussa 1920 eduskunnan päättämän armahduslain nojalla. Samassa yhteydessä vapautui kahdeksan muuta kuopiolaista vankia. (Savon Työmies 8.4.1920)

 Salomon oli ollut merkittävä työväenjohtaja
ja hänen paluutaan vapauteen juhlittiin.
Savon Kansa 5.5.1920.

Vapautumisensa jälkeen Salomo Savolainen pääsi Osuusliike Kallan varastonhoitajaksi. Hän jatkoi poliittista toimintaansa vasemmistososialistien ryhmässä ja tuli 1927 valituksi Kuopion läntisestä vaalipiiristä Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden puolueen kansanedustajaksi. Puolue oli kielletyn kommunistisen puolueen peitejärjestö. 

Salomo Savolainen kuoli 1964 Kuopiossa.

Lähteet: Maaningan srk arkisto, valtiorikosoikeuden aktit, Savon Kansa, Savotar, Savon Työmies, kuvakokoelmateduskuntawikipedia

Kiitos Marja-Liisa Kankaiselle tutkimusavusta.


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pöljän työväenyhdistys 1918-1919

Pöljän työväenyhdistys on joutunut historiansa aikana luopumaan talostaan kolme kertaa. Yhdistys rakensi talon 1912-1913 ja joutui ensimmäisen kerran luopumaan sen hallinnasta keväällä 1918. Poliittinen ja sotilaallinen tilanne kärjistyi tammikuun 1918 aikana sisällissodaksi. Helmikuun 21. päivänä Pohjois-Savon ja Kajaanin sotilaspiirin vt. päällikkö luutnantti Kihlström käski sulkea alueen työväentalot. Niissä sanottiin pidettävän avoimia ja salaisia kiihotustilaisuuksia. Pöljän työväentalon viimeinen juhlatapahtuma ennen sotaa  liittyi Aappolassa pidettyyn käsityökurssiin. Sen lopettajaisjuhlat olivat 30.1. 1918. Yhdistys oli ilmeisesti vuokrannut tilan ulkopuolisille..

Sisällissota alkoi oikeastaan jo tammikuun puolivälissä, kun eri puolilta Suomea tuli viestejä aseellisista yhteenotoista. Porvarillinen lehdistö kirjoitti punakaartien laittomuuksista, työväenlehdet lahtareiden valmistautumisesta sotaan. Kuopion punakaarti etsi Jännevirralta Rissalan hovista ja Hiekkalasta aseita. Savon Sanomien mukaan 50 aseistautunutta miestä penkoi talot, aitat, ullakot ja ladot. Kuopiossa suojeluskunta ja punakaarti väijyivät toisiaan, suojeluskuntalaiset lyseolla ja punakaartilaiset kasarmeilla. Puuttui kuitenkin aseita.

Kuopion lehdet ilmestyivät normaalisti tammikuun loppuun asti, sitten osapuolilla oli riittävästi aseita aloittaa taistelu kaupungin hallinnasta. Kuopio päätyi muutamassa päivässä valkoisten käsiin. Kuopion kasarmista tuli vankileiri ja punaisten kaikki toiminta hiipui.

Kuopion vankileiri keväällä 1918. Museovirasto.
Porvarilliset lehdet alkoivat ilmestyä uudestaan helmikuun alussa ja niissä kerrottiin lamaannuttavia uutisia punaisten tappioista ja hirmuteoista. Jos into lähteä punakaartiin oli jo aluksikin vaisua, niin tuskinpa uutisointi sitä lisäsi. Maaningalta kerrottiin, että punaiset olivat laittaneet luoteja kunnantalon leivinuuniin. Kun palvelijatar Sohvi Ruotsalainen sytytti uunia, niin luodit räjähtivät.

Pöljältä ei ole varmaa tietoa punakaartiin lähteneistä tai vangituista työväenyhdistyksen jäsenistä. Kuopion vankileirillä kuoli nälkään ja tauteihin 475 vankia. Heistä lähes puolet oli savolaisia. Yhtään pöljäläistä ei ole tiedossa. Toukokuun 18. 1918 ammuttiin Janne Ananiaksenpoika Rautiainen Viipurin vankileirillä. Hän oli kotoisin Pöljältä. Kaiken kaikkiaan Maaningalta, Kuopion maalaiskunnasta, Lapinlahdelta ja Nilsiästä kuoli sisällissodassa 119 ihmistä.

Pöljällä ja Kolmisopella keskityttiin olennaiseen. Poliisikonstaapeli Pekka Martikainen paljasti viinatehtaan Kolmisopelta. Yksi keittäjistä oli Niko Koistinen Pöljältä. Viinankeitosta joutuikin vuonna 1918 kenttäoikeuteen, koska oli sotatila.

Joulukuun alussa 1918 Kuopiossa alkoi ilmestyä jälleen työväenlehti, kun Savon Kansa julkaisi ensimmäisen numeronsa 7.12. 1918. Punaisten kärsimys, katkeruus ja suru sai oman julkaisuväylän.

Savon Kansa 6.3.1919.
Siilinjärven ja Maaningan sos.dem. työväenyhdistykset pitivät 12.1.1919 kumpikin tahoillaan kokoukset, joissa toimintaa aloiteltiin uudestaan. Siilinjärvellä kokoonnuttiin "omalle talolle" ja Maaningalla A. Laakkosen talossa.

Pöljän työväenyhdistys oli tehnyt tammikuun alussa nimismiehelle ja kuvernöörille anomuksen, että se saisi työväentalon hallinnan takaisin. Talo oli varmasti omassa käytössä vasta 20.4., jolloin yhdistys piti vuosikokouksen ja valitsi toimihenkilöt. Savon Kansassa "Pikku-Jaska" kertoi kuitenkin, ettei työläisillä ole herkulliset päivät Pöljällä. "Mekin Pöljän punikit mennä laahustettiin vaaliin ja vedettiin punainen pökkä, vaikka se meidän naapurikylän surkean kuuluksi tullut "Jussi" oli pelotellut työläisiä vaalien edellä, että joka äänestää sosialisteja, se tapetaan entisten lisäksi." 

Eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuun alussa 1919. SDP sai osallistua vaaliin. SDP sai Pöljällä 138 ääntä, ML 110, KOK 21, Edistys 64. Maalaisliitto ja sosialistit voittivat verrattuna vuoden 1917 eduskuntavaaliin. Maalaisliiton voitto oli roima, se lisäsi kannatustaan Pöljällä 54 äänellä.

Pöljän työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin 20.4. 1919 Lauri Viitanen, varapuheenjohtajaksi Oskari Heikkinen, rahastonhoitajaksi P.J.Ruuskanen, taloudenhoitajaksi Anton Lehtola ja kirjuriksi Tatu Pitkänen. Lisäksi hallitukseen valittiin Taavetti Ikäheimo, Kalle Savolainen, U. Savolainen, T. Venäläinen, ja Topi Lappeteläinen.

Kaiken kaikkiaan Pöljän työväenyhdistyksen toiminta alkoi uudestaan vilkkaana. Talolla oli iltamia ja kokouksia joka kuukausi, erityisesti torppariosasto oli toimelias. Pöljälle puuhattiin ihan tosissaan Maaningan osuusliikkeen sivupistettä, mutta hanke ei toteutunut.

Poliittisesti Pöljän työväenyhdistys kääntyi vasemmistososialistiselle kannalle. Yhdistys muotoili joulukuussa 1919 kannanoton, jossa se paheksui jyrkästi sos.dem puoluetoimikunnan ja piiritoimikunnan menettelytapoja ja sääntörikkomuksia. Yhdistys ilmoitti asettuvansa Savon Kansan ajaman suuntauksen kannalle. Käytännössä yhdistys kääntyi kommunistiselle linjalle. Päätös myötäili Pohjois-Savon yleistä kehitystä, sosiaalidemokraattien jalansija oli täällä hyvin hutera.

Pöljän suojeluskunta maksoi työväenyhdistyksellä vuokraa 306 markkaa siltä ajalta, kun talo oli ollut heidän hallinnassaan. Jonkinlainen valvontasuhde suojeluskunnilla työväentaloihin oli, mutta ainakin Siilinjärven työväenyhdistys kertoi, että he saivat kokoontua omalla talolla reilusti, eikä suojeluskunta ole puuttunut toimintaan. Ilmeisesti näin oli myös Pöljällä.

Yhdistys menetti talon kolme kertaa. Edellä Pöljän suojeluskunnalle 1918-1919 ja tästä linkistä löydät tietoja talon myöhemmistä vaiheista.

Lähteet: Wirilander, Savon historia IV. Uudistuksiin heräävä Savo 1870-1918. Kuopion vankileirikuva , Savo, Savon Sanomat, Savon Kansa (1918-1919),